Mobiilimusiikki on täällä tänään
21.2.2005 09:53 Cannesin 3GSM Worldin yksi ehdottomista vetonauloista oli musiikki ja sen paketointi kaikkeen mikä liikkuu langattomasti. Musiikki löi läpi uusista matkapuhelimista, ohjelmistoista ja konsepteista valmistajista riippumatta.
Osoituksena musiikin vahvasta murtautumisesta Nokia lisensoi pitkäaikaisen eksklusiivi-kumppaninsa, RealNetworksin RealPlayerin rinnalle Microsoftin Media Playerin.
Sony Ericsson ilmoitti tuovansa markkinoille Walkman-puhelimen, sillä Walkman-brandi on kannettavan musiikin synonyymi, yhtiön pääjohtaja Miles Flint perusteli. Samalla yhtiö ilmoitti tuovansa puhelimiinsa musiikkikustantaja Sony BMG:n tallin artisteja.
Nokian Multimedia-ryhmän johtaja Anssi Vanjoki julisti Cannesissa musiikin olevan multimedian seuraava vahva trendi. Nokia myi viime vuonna jo 10 miljoonaa sisäänrakennetulla musiikkisoittimella varustettua puhelinta. Vanjoki arvioi, että tänä vuonna jo puolessa Nokian uusista malleista on sisäinen musiikkisoitin.
Apple Computerin viimeisen parin vuoden aikana vahvasti menestynyt iTunes-musiikkipalvelu ja iPod-musiikkisoitin olivat langallisen maailman esimakua tulevalle. Applen menestyksen jälkeen yhtiö on saanut vähintään kymmeniä Applea suurempia ja pienempiä jäljittelijöitä.
Tutkimus tukee
Tutkimuslaitos Strategy Analytics arvioi, että vuonna 2009 kaikkiaan 67 miljoonaa mobiilikäyttäjää tulee lataamaan 839 miljoonaa musiikkikappaletta. Liikevaihtoa tästä syntyy ennusteen mukaan kaksi miljardia dollaria.
Yhtiö arvioi mobiilimusiikin kiinnostavan etenkin 16-24 –vuotiaita, jotka entisessä elämässään ovat tottuneet ostamaan koknaisia cd-levyjä. Strategy Analytics uskoo myös mobiilioperaattorien pystyvän tekemään tiliä yksittäisten musiikkikappaleiden mikrolaskutuksella.
Sen arvion mukaan mobiilimusiikin menestyksen kannalta keskeistä on, että hinnat pysyvät kohtuullisina, palvelun käyttö on räätälöitävissä käyttäjän haluamalla tavalla ja ostamisen tulee olla helppoa.
Operaattorien on kehitystä tukeakseen laskettava siirtomaksuja vähimmillään kolmeen dollariin megatavulta tai luotava erilaisia sovelluksiin ja käyttömaksuihin paketoituja hinnoittelumalleja.
Tutkimuslaitos uskoo, että jo vuonna 2006 musiikki- ja mediamarkkinat ohittavat pelimarkkinoiden koon.
Se arvioi, että vuonna 2009 mobiilidatapalvelujen markkinat kasvavat tämän hetken 81 miljardista yli 212 miljardiin dollariin. Tästä viidennes koostuu viihdepalveluista, josta musiikki- ja mediapalvelujen osuus on yhdeksän, urheilun kuusi, aikuisviihteen kolme ja muiden palvelujen kolme prosenttia, Strategy Analytics ennustaa.
Viihdepalvelujen arvo on sen arvion mukaan vuonna 2009 52 miljardia dollaria.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












