Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mainostajat himoitsevat aikakauslehtinettareita

Netti tuo sisältöä lehdille

Verkko on entistä tärkeämpi painetuille lehdille.

24.2.2005 12:31 TNS Gallupin tuoreen tutkimuksen mukaan aikakauslehtien ja internetin seuraavien osuus suomalaisista on vahvassa kasvussa.

Suomalaiset käyttävät entistä enemmän aikaa sekä lehtien että netin seuraamiseen. Molempia medioita seuraavat ihmiset, aikakauslehtinettarit, ovat tutkimuksen mukaan nuoria menestyjiä, mainostajien himoitsemaa kohderyhmää.

Internetin käyttäjät seuraavat muuta väestöä aktiivisemmin aikakauslehtiä.

– Toisin kuin aikaisemmin luultiin, internet ei ole vienyt lukijoita aikakauslehdiltä. Ne eivät kilpaile keskenään, koska niillä on erilainen rooli kuluttajan mielessä. Kun netistä haetaan tietoa kiinnostavista asioista, täydentävää tietoa luetaan aikakauslehdistä, jotka menevät syvälle asioihin, TNS Gallupin tutkimusjohtaja Mervi Raulos näkee.

Tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten aikakauslehtien verkkopalveluita. Sen mukaan pisimmilleen vietynä lehdet internet-sivut ovat lukijoiden aktiivinen kohtaamispaikka, jossa syntyy myös lehdelle uusia näkökulmia.

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.