Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Applen Jobs suuttui

Levy-yhtiöt puuhaavat hinnankorotuksia nettimusiikkiin

28.2.2005 14:47 Eräät johtavat levy-yhtiöt keskustelevat parhaillaan verkkokauppiaiden kanssa digitaalisen musiikin tukkuhintojen nostamisesta. Financial Times -lehden mukaan tavoitteena on hyötyä kunnolla laillisen nettimusiikin kasvavasta kysynnästä ja estää Applea nousemasta liian dominoivaksi peluriksi.

Pyrkimykset voivat tosin myös kampittaa levy-yhtiöitä, sillä esimerkiksi Gartnerin mukaan kuluttajat ovat tottuneet maksamaan nettimusiikista korkeintaan 99 senttiä (dollari tai euro) kappaleelta.

Musiikin tukkuhinnan arvioidaan olevan noin 65 yhdysvaltain senttiä. Ei ole vielä selvää, kuinka isoista korotuksista puhutaan, mutta eräs levy-yhtiön johtaja vertasi kännyköiden soittoäänien maksavan nykyisin 10-15 prosenttia digikappaleita enemmän. Gartner varoittaa, että hintanostot voivat karkottaa kuluttajia takaisin vertaisverkkojen pariin ilmaiskappaleita imuroimaan.

Uutinen on suututtanut Applen pääjohtajan Steve Jobsin. Yhtiön iTunes-musiikkikauppa ja iPod-soittimet ovat nousseet suureen suosioon, ja levy-yhtiöt pelkäävät Applen nousevan liiankin voimakkaaksi tekijäksi myyden hittimusiikkia turhan edullisesti.

Toisaalta esimerkiksi Universal Music ja Sony BMG ovat tunnetusti haluttomia häiritsemään digimusiikin markkinoita. Eräs nimeämätön, mutta merkittävä levy-yhtiö sanoi, ettei nosta tukkuhintoja nyt, koska markkinat eivät vielä sitä kestäisi.

Muun muassa EMI ja Warner eivät suostuneet kommentoimaan asiaa FT:lle.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.