Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuhannella dollarilla mittaamattoman arvokkaita fossiileja

Thaimaalainen myi dinosauruksen luita eBayssä

28.2.2005 07:04 Thaimaan poliisi on pidättänyt miehen, joka kauppasi eBayssä kolmeakymmentä esihistoriallista fossiilia muutamilla tuhansilla dollareilla. Asiantuntijoiden mukaan luut ovat mittaamattoman arvokkaita.

Thaimaan poliisi yhdessä Yhdysvaltain viranomaisten kanssa pidätti 25-vuotiaan liikemiehen Piriya Watchajitpanin. Hän sai syytteen antiikkitavaroiden piilottamisesta ja kaupasta.

Yhdysvaltain tulli sai vihiä kaupasta, kun se pysäytti dinosauruksen luita sisältäneen lähetyksen. Lähetys tuli Thaimaasta.

Yhdysvaltain ja Thaimaan viranomaiset tutkivat kaupankäyntiä kahdeksan kuukauden ajan. Niissä paljastui, että Watchajitpan oli huutokaupannut fossiileja ainakin Britanniaan, Hong Kongiin, Kanadaan, Kiinaan ja Japaniin.

Watchajitpanin huutokauppojen hinnat alkoivat tuhannesta dollarista. Asiantuntijoiden mukaan fossiilit ovat mittaamattoman arvokkaita.

Watchajitpan hankki 30 suurta fossiilia eräältä Pohjois-Thaimaassa asuvalta kyläläiseltä, joka oli löytänyt ne vuonna 1976. Hän maksoi niistä 1300 - 2600 dollaria kappaleelta.

Tuomioistuin voi langettaa miehellä enimmillään seitsemän vuoden vankeustuomion ja suuret sakot.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.