Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mozilla välttää kuitenkin monia sponsorisopimuksia

Google pitää Firefoxia taloudellisesti pinnalla

Mozilla varoo liikaa mainossopimuksia.

1.3.2005 13:01 Mozilla pystyy palkkaamaan lisää ihmisiä Firefoxin kehittämiseen, sillä Googlen mainossopimus lisää säätiön resursseja. Google-sopimus on ollut ratkaiseva viime aikoina.

- Mozilla-säätiö on palkannut kymmenkunta kehittäjää viime vuonna. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Google-sopimusta, Mozillan Gervase Markham totesi ZDNet Newsille. Säätiö hakee parhaillaan viittä uutta lisää.

Viime vuonna tehdyn sopimuksen mukaan Firefox-selaimessa on Google oletushakukoneena. Googlen palvelimet myös ylläpitävät Firefoxin aloitussivua.

Sopimuksen haittapuoli on Mozillan mukaan se, ettei oletushakukonetta voi vaihtaa. Eräät toiset hakukoneet ovat tehokkaita esimerkiksi tietyillä kielillä etsittäessä.

Mozilla on kuitenkin oppinut Netscapen virheistä. Netscapelle muodostui ongelmaksi se, että se myi kaikki kirjanmerkit ja linkit. Myöhemmin selaimen kehittäjät huomasivat, etteivät he voi tehdä käyttäjien toivomia muutoksia niin, että sopimuksia ei rikottaisi.

Vastaavasti Mozilla on saanut monia tarjouksia eurooppalaisilta operaattoreilta muokattujen selainversioiden kehittämisestä. Säätiö on tähän asti kieltäytynyt niistä sopimusten sitovuuden vuoksi. Nyt asiaa kuitenkin harkitaan, Mozilla Europen johtaja Tristan Nitot sanoi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.