Radiolinja-käräjistä luvassa todistajasirkus
1.3.2005 10:32 Elisa leimaa julkisuustempuksi pienosakkaiden Radiolinjakäräjät, joihin on saanut yllätystodistajaksi kutsun jopa pääministeri Matti Vanhanen. Professori Vesa Puttonen on yksi pienosakkaiden nimeämistä todistajista, joille kutsu käräjille tuli lupaa kysymättä. Hän on närkästynyt tilanteesta.
- Kutsu tuli yllättäen ja se tuli pyytämättä. Se ei tullut faksina, vaan jouduin ajamaan haastehakemuksen takia Kilon poliisille, Puttonen sanoo Taloussanomissa.
Puttonen kertoo olleensa usein oikeuden kuultavana tai lausunnon antajana. Aina ennen häneltä on etukäteen kysytty lupaa todistajan tehtäviin.
Puttonen ihmettelee, miten käräjille voidaan kutsua kenet tahansa todistajaksi. Kutsusta ei voi kieltäytyäkään, sillä se on lain mukaan kansalaisvelvollisuus.
Palaa kevääseen 2000
Tänään alkavassa oikeudenkäynnissä on esillä Radiolinjan kevään 2000 yhtiökokous ja päätökset L-osakkeen merkintähinnasta.
Elisan pääjuristi Jyrki Arjanne pitää pääministeri Matti Vanhasen ja entisen pääministerin puolison Päivi Lipposen marssittamista todistajiksi julkisuustemppuna.
Molemmat vaikuttivat viisi vuotta sitten HPY Holdingin hallintoneuvostossa. Hallintoneuvostolla ei ollut tekemistä Radiolinjan L-osakepäätösten kanssa.
- Hallintoneuvostossa vaikutti noihin aikoihin nykyinen presidentti Tarja Halonenkin. Pienosakkaat ovat kai joutuneet vetämään jonnekin soveliaisuusrajan, keihin he voivat vedota.
Käräjille kutsun saaneita Radiolinja-vaikuttajia ovat tuolloinen Radiolinjan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Kalm ja hallituksen jäsen Jukka Ruuska. Nykyinen Tukholman pörssin toimitusjohtaja Ruuska aikoo olla käräjäoikeuden kuultavana puhelimen välityksellä.
Nimekkäitä käräjäkutsun saaneita ovat Elisan monivuotinen hallituksen puheenjohtaja Keijo Suila ja HPY Holdingin entinen puheenjohtaja Harri Holkeri.
"Elisa piilottelee suunnitteluvirhettä"
Pienosakkaita edustava Marko Kauppi pitää Helsingin Puhelimen luottamushenkilöiden kuulemista tarpeellisina.
- Radiolinjan johtajat ovat hääränneet asian kanssa, mutta kyllä hallintoelinten olisi pitänyt olla tietoisia tämän kokoluokan asioita. Todistajaksi nimeäminen on ainoa tapa saada selvyys asioihin.
Kauppi katsoo, että Elisa on yrittänyt pitää Radiolinjan L-osakkeiden lunastuksen piilossa julkisuudelta. L-osakkeiden pakkolunastuksessa tapahtui telekonsernissa suunnitteluvirhe, jonka myöntäminen tietäisi miljardilaskua.
Kaupin mielestä L-osake olisi aikoinaan pitänyt lunastaa samassa suhteessa kuin A-osake.
Oikeusjuttua ajavan pienosakkaiden määrä on kutistunut seitsemään henkeen.
- Keväällä 2000 pienosakkeita oli kolme tuhatta. Jos osakkeita olisi ostettu väärin perustetuin, kai siitä olisi pitänyt syntyä kansanliike eikä toisinpäin, Elisan pääjuristi Jyrki Arjanne kommentoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












