Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nieminen otti Direction Helsingin haltuunsa

SSH:n viestintäjohtaja Alex Niemisen firmaan

1.3.2005 08:02 Direction Helsinki Oy on helmikuun alusta siirtynyt kokonaan yrityksen perustajan ja toimitusjohtajan Alex Niemisen omistukseen. Samalla yritys pestasi SSH Communications Securityn viestintäjohtajan Janne Saarikon ja muun muassa Icon Medialabissa työskennelleen Katri Tenströmin.

Saarikko on ollut toiminut yli 15 vuotta kansainvälisen brandien hallinnan, markkinoinnin, viestinnän ja tuotehallinnon tehtävissä sekä Suomessa että ulkomailla. Saarikon vastuulla ovat uusasiakashankinta ja konsultointi. Lisäksi Saarikko vastaa Directionin viestinnästä ja markkinoinnista.

Katri Tenströmillä on 20 vuoden kokemus vähittäiskaupasta, brandistrategiasta sekä sähköisestä liiketoiminnasta. Hän toimii Directionissa konsulttina sekä asiakkuusvastaavana. Icon Medialabiin lisäksi Tenström on ollut aikaisemmin muun muassa Scan Auton ja Sinebrychoffin palveluksessa.

Samassa yhteydessä yrityksen toinen perustaja Kim Weckström siirtyy pois yhtiön palveluksesta, kanta-asiakasohjelmayritys Loyaltynorth Oy:n käynnistystehtäviin.

Henkilökunnan vahvistuksilla Direction Helsinki kertoo saavansa lisää strategista näkemystä ja osaamista sekä käytännön asiakasprojektien bisneskokemusta.

- Katri ja Janne ovat molemmat kokeneita ammattilaisia, joilla on kanssani yhtenevä näkemys nopeasti muuttuvan talouden haasteista sekä runsaasti osaamista luovien bisnesstrategioiden kehittämisestä, sanoo Alex Nieminen.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.