Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kampanja lasten suojaksi

Lähes 50 000 nettikahvilaa laittoi lapun luukulle Kiinassa

3.3.2005 16:41 Kiinan viranomaiset sulkivat viime vuonna 47 000 internet-kahvilaa tavoitteenaan rakentaa lapsille terveempi ja turvallisempi kasvuympäristö, kertoo Associated Press.

Kiinan johtajat kannustavat netin käyttöä yrityksissä ja koulutuksessa, mutta ovat huolestuneet siitä, että tiedon valtatie tarjoilee lapsille väkivaltaista tai seksuaalista materiaalia. Myös kommunistihallinnon verkkokritisointia on pyritty torjumaan.

Uutistoimisto lainasi kommunistipuolueen People's Daily -lehteä, jonka mukaan suljetut nettikahvilat olivat "sallineet lapsille sisäänpääsyn ja levittäneet vahingollista kulttuurillista tietoutta".

Noin 21 000 kahvilaa saattaa avautua uudelleen, mikäli näissä tehdään määrittelemättömiä muutoksia. Viranomaiset eivät kertoneet, minkälaisia rangaistuksia suljettujen kahviloiden pitäjille on luvassa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.