Soneran entinen johto: Relander käynnisti teleurkinnan
3.3.2005 10:27 Kolme Soneran entistä hallitusjäsentä sekä entinen kehitysjohtaja Pirjo Kekäläinen-Torvinen hyökkäsivät keskiviikkona voimakkaasti yhtiön entistä toimitusjohtajaa Kaj-Erik Relanderia vastaan teleurkintajutun oikeuskäsittelyssä Helsingin käräjäoikeudessa. Relanderin puolustus myönsi aloitteellisuuden lailliseen selvitykseen.
Kekäläinen-Torvista, Soneran hallituksen entistä varapuheenjohtajaa Liisa Jorosta ja jäseniä Kari Vilkmania ja Reijo Sulosta edustanut asianajaja Lassi Kettula nimesi Relanderin aloitteelliseksi nelikkoa koskeneen teletunnisteselvityksen käynnistämiseen yhtiössä talvella 2001.
- Ei voida kuvitella, että yritysturvallisuusyksikön silloinen johtaja Juha E. Miettinen olisi oma-aloitteisesti ryhtynyt tähän, vaan hän on saanut siihen hyvin tarkan toimeksiannon Relanderilta, Kettula tähdensi Taloussanomissa.
Jaakkola kokosi nimilistan
Kettulan päämiehet ovat hyvin närkästyneitä teleselvityksen ulottamisesta jopa heihin, monivuotisiin hallitusjäseniin. Kukin heistä vaatii 30 000 euron korvausta.
- Väitetyt väärinkäytösepäilyt ovat olleet täysin tekaistuja, Lassila sanoi.
Relanderia puolustanut asianajaja Jussi Savonen myönsi, että Relander oli pannut alulle selvityksen siitä, mistä yrityssalaisuuksia vuotaa lehdistölle ja oli siksi ottanut yhteyttä Miettiseen ja viestintäjohtaja Jari Jaakkolaan. Miettinen sai tehtäväkseen selvittää tiedot Jaakkolan toimittaman nimilistan pohjalta.
- Asemansa vuoksi Relander oli velvollinen puuttumaan tietovuotoihin. Hän kuitenkin oletti, että kaikessa noudatetaan lakia, Savonen tähdensi.
Jaakkolankin asianajaja Jorma Nevanlinna ilmoitti, että Jaakkola havahtui teleselvitysten mahdollisiin lakiongelmiin vasta paljon myöhemmin. Hän myös painotti, ettei Jaakkola ollut asemassa, jossa olisi voinut antaa Miettiselle työmääräyksiä.
Syyttäjä Markku Pohjanoksa näki Relanderin ja Jaakkolan tietoisuuden selvityksen laillisuudesta toisin.
- Miettinen oli sähköpostitse ilmoittanut Relanderille ja Jaakkolalle, mitä hän on tekemässä. Viimeistään tässä vaiheessa heille on tullut selväksi, että Miettinen oli hankkimassa täydellisiä teletunnistetietoja. He ovat myös olleet tietoisia tällaisen toiminnan lainvastaisuudesta, Pohjanoksa täydensi.
Myöhemmin Pohjanoksa lisäsi, että teletunnistetietojen hankkimisen lainvastaisuudesta ovat yhtä lailla tienneet niin Miettinen kuin entinen turvallisuuspäällikkö Alpo Manninen ja tietoturvallisuuspäällikkö Sari-Anna Pulkkinenkin.
- Muutenhan heistä olisi tehty syyttämättäjättämispäätös.
Miettisellä täysi kontrolli
Sonera-jutun syytetyt ovat tähänastisissa oikeudenistunnoissa kuin yhdestä suusta vakuuttaneet tietämättömyyttään telehaun lainvastaisuudesta tapahtuma-aikaan. Keskiviikkona suunvuoron sai Pulkkisen asianajaja Johan Bützow, joka sälytti syyt Miettisen niskoille
- Väärinkäytöstutkinta oli Sonerassa keskitetty Miettiselle. Hän halusi kontrolloida kaikkia väärinkäytöksiä talossa, aina lompakkovarkauksia myöten. Pulkkinen on ollut selvityksissä puhtaasti suorittavana portaana.
Bützowin mukaan Pulkkisella oli täysi syy olettaa, että Miettisen antamat tehtävät ovat laillisia, koska tällä oli yhtiössä tunnustettu asema tietoturvallisuuden asiantuntijana.
Pulkkinen on kiistänytkin syyllistyneensä mihinkään muun muassa siksi, että teosta puuttuu rikoksen edellyttämä tahallisuus. Bützow soimasi myös epäselvää lain tulkintaa.
- Mistä ihmeestä tavallinen soneralainen olisi voinut tuolloin ymmärtää, että lakia pitää ymmärtää sanamuotonsa vastaisesti.
Syyttäjä Pohjanoksa on jo aiemmin todennut, että laki on riittävän selvä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












