Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palvelut halutaan yhdeltä luukulta

Jenkit valmiina VoIPiin

8.3.2005 09:06 VoIP ei ole enää pelkkä kirjainlyhenne muiden joukossa. Ainakin Yhdysvalloissa se herättää jo paljon kiinnostusta, erityisesti nuorissa, vähemmistöryhmissä sekä koulutettujen keskuudessa.

Yhdysvaltalainen Level 3 -operaattori tutki äskettäin kansankunnan VoIP-haluja. Haastatteluja tehtiin 1400 ihmiselle. Näistä peräti 71 prosenttia oli valmiita harkitsemaan VoIP-tekniikan käyttöä. Suuri osa oli kuitenkin sitä mieltä, että aiheesta tarvitaan lisätietoa ennen varsinaisen palvelun käyttöönottoa.

Erityisen huomionarvoista tutkimuksessa oli, että 73 prosenttia vastaajista haluaisi ostaa IP-pohjaiset puhelinpalvelut osana muita telekommunikaatiopalveluita. Käytännössä kiinnostavin vaihtoehto oli hankkia ne omalta laajakaistaliitynnän tarjoajalta.

Tiedusteltaessa syytä, miksi vastaajat olivat kiinnostuneita VoIP-palveluista, nousi suurimmaksi tekijäksi kustannussäästöt. Jonkin verran mielenkiintoa herättivät myös mahdolliset uudet palvelut, kuten esimerkiksi puheluiden estäminen.

Level 3:n edustajan mukaan tutkimus osoittaa että Yhdysvaltain kansalaisissa on heräämässä yleinen kiinnostus VoIP-palveluita kohtaan. Samalla kun tieto IP-pohjaisista puheluista lisääntyy, nopeutuu myös niiden käyttöönotto.

Jutun kirjoitti: Aki Anttila

Aki Anttila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.