Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Eisnerin paikalle

Robert Igerista Disneyn uusi pomo

14.3.2005 07:00 Walt Disney Company valitsi uudeksi pääjohtajakseen Robert A. Igerin. Viihdeyhtiö ehti jo jonkin aikaa etsiä seuraajaa eläkkeelle siirtyvälle Michael D. Eisnerille. Disneyn hallitus haastatteli lauantaina myös muita ehdokkaita, mutta päätyi sunnuntaina äänestyksen jälkeen Igeriin.

Igerin osakkeet nousivat jo lauantaina, kun toinen johtajakandidaatti, nettikauppa Ebayn toimitusjohtaja Meg Whitman perui osallistumisensa johtajakisaan. Whitman tiedotti asiasta Ebayn välityksellä Disneyn hallitukselle.

Iger (54) aloittaa Kalifornian Burbankissa sijaitsevan Disneyn pääjohtajana ensi syyskuun lopussa. Pitkän työrupeaman Disneyn leivissä tehnyt Mike Eisner jää sivuun vuotta aiemmin kuin alun perin oli ilmoitettu.

Robert Iger aloitti työuransa televisioyhtiö ABC:n palveluksensa liki 30 vuotta sitten.

Uudella johtajalla riittää työsarkaa muun muassa neuvotteluissa animaatiostudio Pixarin kanssa. Applen perustajan Steve Jobsin luoma Pixar on huimasta menestyksestään huolimatta ollut tyytymätön sopimukseensa Disneyn kanssa.

Tiettävästi Disney ja Pixar kuitenkin edelleen yrittävät purkaa pattitilannetta neuvottelujen kautta ja jatkaa hedelmällistä kumppanuuttaan.

Stan Gold ja Roy Disney uudenkin johdon riesana

Igerin valinnan uskotaan myös herättävän arvostelua niiden Disneyn osakkeenomistajien keskuudessa, jotka väittävät, ettei hallitus pannut toimeen tarpeeksi kattavaa pääkallonmetsästysoperaatiota Eisnerin seuraajaksi.

Arvostelijoita ovat vaikutusvaltusvaltaiset hallituksen jäsenet Stanley Gold ja Walt Disneyn sukulaismies Roy Disney. Kaksikko on kauan touhunnut myös Eisnerin kimpussa, eikä parivaljakon odoteta hyväksyvän Igeriakaan noin vain.

Igerilla on kuitenkin vahva tukija Mainen osavaltion entisessä senaattorissa ja Disneyn hallituksen puheenjohtajassa George J. Mitchellissä.

Meg Whitmanin lisäksi muita ehdokkaita olivat News Corporationin johtaja Peter Chernin ja Viacomin varatoimitusjohtajat Tom Freston ja Leslie Moonves, Financial Times kirjoittaa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.