Bob Iger hieroo sopua Pixarin kanssa
Pixarin kanssa tehty Nemoa etsimässä -elokuva on yksi Disneyn lähiaikojen menetystarinoista.
15.3.2005 07:36 Viikonvaihteessa Walt Disney Co:n pääjohtajaksi valittu Bob Iger tietää, mistä ojankaivu pitää aloittaa. Hän haluaa uusiin neuvotteluihin animaatioyhtiö Pixarin luoneen Steve Jobsin kanssa mahdollisimman pian. Jobs on ollut tyytymätön Disneyn vanhaan johtoon ja väläytellyt jopa siirtymistä kilpailijoiden kelkkaan.
- Haluan todella mielelläni avata keskustelut uudelleen Pixarin ja Steve Jobsin kanssa. Kuitenkin meidän on päästävä sellaiseen sopimukseen, joka hyödyttää Disneyn osakkeenomistajia, Bob Eisner sanoi ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan Burbankissa, Kaliforniassa maanantaina.
Eisnerin puheita pidetään sovun elkeinä Jobsin suuntaan. Viime mainittu katkaisi neuvottelut uudesta jakelusopimuksesta noin vuosi sitten.
Kiistan syinä pidettiin taloudellisten seikkojen ohella Steve Jobsin ja Disneyn pitkäaikaisen pääjohtajan Mike Eisnerin tulehtuneita välejä.
Enää Eisner (63) ei ole neuvottelujen tiellä, sillä hän jää eläkkeelle vuotta aiottua aikaisemmin eli ensi syyskuussa. Tällöin myös Bob Iger (54) astuu virallisesti remmiin pääjohtajaksi.
- Iger on tarjonnut Pixarille oliivipuun oksaa rauhan merkiksi. Disney tarvitsee Pixaria, sillä heidän animaatioteknologiansa ei enää ole erityisen laadukasta, eräs analyytikko kommentoi Igerin puhetta Bloombergille.
Kurssit nousuun, kenkää Weinsteinin veljeksille
Disneyn lasketaan tehneen viime vuosina ainakin kolmen miljardin dollarin nettotulot Pixarin luomusten kuten Nemoa etsimässä- ja Ötökän elämää -nimisten animaatioelokuvien jakelun ja levityksen avulla.
Eräiden arvioiden mukaan jopa 50 prosenttia Disneyn nettotuloksesta on viime vuosina kertynyt Pixar -kumppanuuden ansiosta.
Pixarin edustaja Mary Conlin ei vielä kommentoinut Igerin avausta. Pixarin kotipaikka on Kalifornian Emeryville.
Toisena asiana Iger ilmoitti, että yhtiö ei jatka sopimuksiaan Miramax -elokuvayhtiön johtajien Harvey ja Bob Weinsteinin kanssa. Igerin mukaan teiden eroaminen tapahtuu «ystävällisissä merkeissä.»
Disneyn osakkeen kurssi nousi 43 senttiä 28,02 dollariin New Yorkin pörssissä maanantaina. Pixarin kurssi kiipesi peräti 1,98 dollaria 90,96 dollariin Nasdaqissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











