Visa sovittaa tuotemerkkinsä sähköiseen maailmaan
16.3.2005 15:41 Visa International julkisti tänään, että yhtiö aikoo uudistaa tuotemerkkinsä ja sen käyttötavan. Muun muassa tunnetun sini-valko-kultaisen Visa-logon ilme muuttuu samalla, kun korttien ulkoasuvaatimuksia muutetaan.
Laajamittainen tiedotuskampanja käynnistetään välittömästi ja sitä jatketaan vuoden loppuun saakka, jolloin ensimmäiset uudella logolla varustetut kortit ja vastaavat hyväksymistunnukset liikkeissä ilmestyvät markkinoille.
- Liiketoimintamme on viime vuosina kasvanut ja laajentunut merkittävästi. Alun perin toimintamme rajoittui luottokortteihin ja kansainvälisesti meidät miellettiin luottokorttiyhtiöksi. Nykyisin niin sanotut Debit-maksukortit, prepaid-tuotteet, yrityskorttiratkaisut ja erilaiset sähköiset tunnistautumispalvelut muodostavat valtaosan toiminnastamme, sanoo Visa Internationalin pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Christopher Rodriques.
- Meidän on kehitettävä tuotemerkkiämme siten, että kuluttajat ja kauppiaat pystyvät erottamaan Visan eri tuotteet ja palvelut toisistaan. Uudistamalla nyt tuotemerkkimme varmistamme, että brändimme on nykyaikainen ja tarkoituksenmukainen.
Visan mukaan uudistettu tuotemerkki soveltuu myös nykyistä paremmin uusiin maksuympäristöihin, esimerkiksi internettiin, matkapuhelimiin ja kannettaviin pda-latteisiin.
Pääskynen vaihtaa puolta
Uudistetun Visa-logon lisäksi kortin uudet ulkoasuvaatimukset antavat lisää mahdollisuuksia pankeille tukea ja vahvistaa omaa tuotemerkkiään kortin avulla. Visan tunnettu hologrammi (pääskynen), joka tähän asti on sijainnut kortin etupuolella siirretään kortin kääntöpuolelle osaksi magneettijuovaa. Siten pankeilla ja kortin liikkeellelaskijoilla on mahdollisuus käyttää entistä suurempaa tilaa kortista omiin viesteihin tai logoon, Visa sanoo.
Sirukortteihin siirtymisen mahdollistama uudistus tarjoaa lisäturvaa eurooppalaisille kortinhaltijoille, jotka matkustavat maihin, joissa ei ole vielä siirrytty sirukorttien käyttöön.
- Uudistukset ovat sisällöltään paljon merkittävämpiä, kuin pelkkiä ulkonäkömuutoksia. Tuomme markkinoille uudistetun, maailmanlaajuisen tuotemerkki-identiteetin ja kustannustehokkaan ratkaisun, joka tarjoaa jäsenpankeillemme ja yhteistyökumppaneillemme lisää joustavuutta ja lisäarvoa. Tämä mahdollistaa uusia innovatiivisia ratkaisuja nopeasti kasvavassa sähköisessä maksamisessa ja tukee uusien palvelujemme kasvua Euroopassa, luottaa Visan Euroopan markkinointijohtaja Jon Prideaux.
Visa toteuttaa uuden tuotemerkki-ilmeen käyttöönoton asteittaisesti yli miljardille kortille ja 22 miljoonalle ostopaikalle, jotka hyväksyvät Visan maksuvälineeksi. Ohjeistus uuden tuotemerkin käytöstä jaetaan Visan jäsenpankeille kesäkuusta lähtien. Uusien korttien käyttöönotto tapahtuu seuraavan kolmen vuoden aikana. Loppuvuodesta 2005 pankit voivat myöntää uudistettuja kortteja ja kauppiaat voivat ottaa käyttöön uuden hyväksymistunnuksen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











