Ihmisläheinen teknologia valttia Millennium -jaossa
17.3.2005 07:00 Ensimmäisen Millennium -teknologiapalkinnon vuonna 2004 saanut Tim Berners-Lee korosti www:n kehitysmahdollisuuksia keskiviikkona Tampereella järjestetyssä Millennium -palkittua teknologiaa ihmiselle -tilaisuudessa. Samalla käynnistyi vuoden 2006 palkinnonsaajan etsintä.
Tilaisuudessa jaettiin tunnustuspalkinnot kolmelle ihmisläheisesti www:tä ja internetiä hyödyntävälle hankkeelle. Palkinnon saivat Terveydenhuollon laboratorioiden internet -ajanvaraus (www.laboratorio.fi), Päivölän kansanopiston matematiikkalinja (www.paivola.fi) sekä eTampereen osahanke NettiNysse (www.tampere.fi/kirjasto/nettinysse).
Ensimmäisen kansainvälisen Millennium-teknologiapalkinnon sai vuonna 2004 World Wide Webin kehittäjä Tim Berners-Lee.
Tunnustuspalkintojen oltava suomalaisia hankkeita
Tunnustuspalkinto myönnetään suomalaisille hankkeille, jotka ovat esimerkillisesti hyödyntäneet Millennium -palkittua teknologiaa ihmisten elämänlaadun parantamiseksi.
Palkinnot myönsivät Millennium -palkintosäätiö, Tampereen kaupunki ja Tampereen kauppakamari. Palkitut hankkeet valittiin yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston, Tekesin ja VTT:n kanssa.
- Palkitut hankkeet hyödyntävät www:tä ja internetiä ihmisläheisesti ja innovatiivisesti. Toivomme, että nämä hankkeet toimivat hyvinä esimerkkeinä teknologiasta, jonka avulla on voitu parantaa elämänlaatua, Millennium-palkintosäätiön puheenjohtaja Jaakko Ihamuotila sanoo.
Millennium-palkintosäätiö on itsenäinen, vuonna 2002 perustettu säätiö, jonka tavoitteena on edistää ihmisten elämänlaatua parantavaa tieteellistä tutkimusta teknologian alalla. Säätiön toimintaa tukevat ja rahoittavat yksityinen ja julkinen sektori yhteistyössä. Säätiö jakaa joka toinen vuosi maailman suurimman, miljoonan euron arvoisen teknologiapalkinnon.
Tunnustuspalkinnot Millennium-palkitun teknologian soveltamisesta jaetaan tänä vuonna Tampereella ja Oulussa. Oulun alueen kolme palkittavaa hanketta julkistetaan tänään.
Palkitut terveydenhoidosta matematiikkaan ja Netti-Nysseen
Terveydenhuollon laboratorioiden nettiajanvaraus, www.laboratorio.fi tuottaa terveydenhuollossa tarvittavia laboratoriopalveluja yli 40 toimipisteessä Pirkanmaalla. Internet-pohjaisen käyttöliittymän avulla tutkimuslähetteet voidaan tehdä terveyskeskuksissa ja sairaaloissa suoraan laboratorion tietojärjestelmään.
Näin asiakasta voidaan palvella missä tahansa laboratorion toimipisteessä. Kun tutkimusten tulokset valmistuvat, ne ovat potilaan suostumuksella häntä hoitavien lääkärien tarkasteltavissa sekä terveyskeskuksissa että sairaaloissa.
Päivölän kansanopiston matematiikkalinja, www.paivola.fi tarjoaa matemaattisista aineista kiinnostuneelle peruskoulunsa päättäneelle nuorelle räätälöidyn kokonaisuuden, jossa matematiikan, tietotekniikan ja matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opiskeluun yhdistyy työharjoittelu teknologian parissa.
Opinnot on alusta asti mitoitettu valmistamaan haasteellisiin yliopistollisiin jatko-opintoihin ja työelämän tarpeisiin. Internet on matematiikkalinjalaisille tiedonlähde, kommunikaatiokanava ja opiskeluväylä. Projektissa pystytään tehokkaasti yhdistämään tiiviin lähiopetuksen ja ulkoisen tiedonhankinnan ja palvelujen vahvat puolet.
NettiNysse, eTampere osahanke, www.tampere.fi/kirjasto/nettinysse on Tampereen kaupunginkirjaston keltainen haitaribussi, jossa opiskellaan tietokoneen ja internetin käyttötaitoja. Tavoitteena on rohkaista ja opastaa ihmisiä matkalla tietoyhteiskuntaan. Perusopastus on maksutonta tamperelaisille.
NettiNysse tuottaa myös oppimateriaalia tietokoneen ja internetin perusopastukseen. Työ on verkostotyötä kansalaisjärjestöjen, yhteisöjen, oppilaitosten ja yritysten kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan
27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












