EFF haraa Applen kanssa liikesalaisuuksista
23.3.2005 10:00 Kansalaisoikeusjärjestö EFF on valittanut kalifornialaisen oikeuden päätöksestä, jonka mukaan Apple Computer saa haltuunsa sen yritystietoja internetiin vuotaneiden henkilöiden nimet. Apple aikoo haastaa nämä vieläkin tunnistamattomat henkilöt oikeuteen salaisuuksiensa vuotamisesta.
Jupakka koskee lähinnä Think Secret-, Apple Insider- sekä PowerPage -nettisaitteja, jotka ovat julkaisseet erilaisten tuntemattomina pysytelleiden bloggaajien kirjoituksia Applen tuoteuutuuksista ja niiden teknisistä yksityiskohdista.
Apple on erityisen suivaantunut PowerPagelle, jonka palvelutarjoajalta se vaatii tietoja tietokoneyhtiön kannalta herkän informaation julkaisijoista.
Kalifornialainen tuomari teki aiemmin tässä kuussa päätöksen, jonka mukaan Applella on oikeus saada haltuunsa tietovuotajien henkilöllisyydet.
EFF puolustaa sananvapautta
EFF ei Electronic Frontier Foundation -järjestö sitä vastoin pitää oikeuden päätöstä uhkana sananvapaudelle, sähköpostin yksityisyydelle ja ylipäätänsä journalistien lähdesuojalle. EFF edustaa kahta Applen jahtaamaa nettisaittia, CNET Newscom kirjoittaa.
- Oikeuden päätös vaikuttaa kaikkiin toimittajiin, työskentelevätpä he painetun sanan, radion, television tai internetin piirissä. Kyse on siitä, onko Applella oikeus kovistella kaikkien toimittajien oikeuksia lähdesuojaan ja yksityisyyteen, EFF toteaa tiedotteessaan.
Asiasta on hyvää vauhtia kehittymässä ennakkotapaus, jossa testataan erilaisten online -julkaisijoiden, bloggaajien ja fanisaittien pitäjien oikeuksia tiedonvälitykseen.
Tuomari James P. Kleinberg kuitenkin haluaa välttää ennakkotapauksen luonnetta asian käsittelyssä. Hänen mielestään toimittajilla ei ole yksikantaan oikeutta julkistaa yhtiöiden liikesalaisuuksia, elleivät nämä tiedot vaikuta suoraan vaikkapa julkiseen turvallisuuteen.
Tuomari Kleinberg myönsi EFF:lle viikon lisäaikaa valituksen valmisteluun korkeammassa oikeusasteessa.
Applen edustaja toisti yhtiön kannan, jonka mukaan sen menestymiselle on äärimmäisen tärkeää, että yhtiö kykenee suojaamaan liikesalaisuuksiaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan
27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












