Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tarjolla esimerkiksi elokuvia ja pelejä

Vertaisverkoista myös lailliseen käyttöön

23.3.2005 07:44 Saksalainen mediajätti Bertelsmann on ilmoittanut rakentaneensa uuden alustan sisällön jakelemiseen Internetissä. Se pohjautuu vertaisverkkojen käyttöön.

Bertelsmann toimi aikaisemmin vertaisverkkobuumin aloittaneen Napsterin kumppanina. Teknologiaosaaminen lieneekin perua tästä yhteistyöstä.

Uuden alustan nimi on GNAB ja se on suunnattu lähinnä mobiilioperaattoreille, Internet-palveluntarjoajille sekä TV-kanaville. Alustan avulla nämä voivat tarjota asiakkailleen laillisen sisällön imurointimahdollisuuksia.

Erikoista GNABissa on sen pohjautuminen vertaisverkkojen käyttöön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sisältö säilytetään käyttäjien laitteiden muistiasemissa. Tämä helpottaa operaattoreiden toimintaa, sillä suuret valikoimat esimerkiksi elokuvia vaativat paljon levytilaa tallentamiseen sekä tietoliikennekapasiteettia jakeluun.

Vaikka GNAB toimiikin pääsääntöisesti hajautetusti, tarvitaan vielä kuitenkin keskitetty komponentti tekijänoikeuksien sekä laskutuksen hallintaan. Aivan puhtaaseen vertaisverkkoarkkitehtuuriin pohjautuvaa järjestelmää ei siis sillä voida vielä rakentaa.

Jutun kirjoitti: Aki Anttila

Aki Anttila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.