Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Biisien yli voi hypätä

Kotimainen nettiradio kuuntelee käyttäjää

24.3.2005 17:43 Pop-musiikin tietopankki Meteli.net saa tänään rinnalleen nettiradion. Radio Meteli.net keskittyy kotimaiseen musiikkiin ja tarjoaa alussa viisi kanavaa.

Kuuntelija voi soiton aikana selata artistin, levyn tai biisin tietoja, ja radion luvataan oppivan tuntemaan kuuntelijan musiikkimaun.

- Käyttäjämme pääsevät nyt kuuntelemaan musiikkia, josta olemme neljän vuoden ajan keränneet tietoa. Radio Meteli.net kuuluu nettiradioiden uuteen, edistyksellisempään sukupolveen, sanoo Meteli.netin perustajiin kuuluva Patrik Lindberg.

Viisi kanavaa

Tezoma Solutionsin ja Nemesysin yhteistyössä rakentamassa radiossa uutta on se, että kuuntelija näkee tietokoneruudultaan soivan musiikin artisti-, biisi- ja levytiedot. Lisäksi soiton aikana voi katsella levykannen ja artistin kuvaa, soivan artistin diskografiatietoja sekä tulevia keikkoja ja musiikkiuutisia, jotka on integroitu soittimeen Meteli.netin tietokannoista.

Radio Meteli.net soittaa kotimaista musiikkia ja siinä on viisi kanavaa, joista neljä ovat genre-kanavia ja yksi yhdistää kaikki eri tyylit.

Radiossa soiva musiikki kohdentuu käyttäjän musiikkimakuun. Käyttäjällä on mahdollisuus skipata radiossa soivia kappaleita samalla tavalla kuin cd-soittimessa, ja näin suoraan vaikuttaa vastaanottamaansa ohjelmaan.

Käyttäjä voi kuuntelun aikana myös siirtyä linkkien kautta nettilevykauppaan, soittoäänien tilauspalveluun tai download-kauppaan ostamaan musiikkitiedostoja, Meteli.net kertoo.

- Tämä on ensimmäinen todella personoitu musiikkimedia, jonka koko sisältö vastaa musiikin suurkuluttajien tarpeisiin. Musiikin kohdentuminen käyttäjän makuun yhdistettynä Meteli.netin keikka- ja diskografiatietokantoihin tekee tästä ratkaisusta ainutlaatuisen, painottaa Tezoma Solutionsin Kimmo Pekari.

Radiota räätälöitynä muillekin yrityksille

Tezoma Solutionsin alun perin rakentama nettiradio on Radio Meteli.netissä saanut uuden monipuolisemman käyttöliittymän. Nemesysin toteuttama ratkaisu hyödyntää flash-tekniikkaa, ja vaatii ainoastaan www-selaimen, jossa on Flash Player 7 -lisäosa sekä laajakaistaliittymä. Radio on käyttöjärjestelmistä riippumaton eikä vaadi erillisen soitinohjelman asentamista.

Yhteistyökumppanit tarjoavat nettiradioratkaisua räätälöitynä myös muille yrityksille, esimerkiksi mediayrityksille, levy-yhtiöille ja portaaleille. Tezoma hoitaa tekijänoikeusvelvoitteet, kuten tekijänoikeuksien aikaa vievän maksuliikenteen ja raportoinnin.

Radiossa soivat kappaleet on lisensoitu Teosto/NCB:ltä tämän edustamien musiikin tekijöiden ja musiikkikustantajien osalta sekä tallenteet niiden oikeudet omistavilta levy-yhtiöltä. Tezoma Solutions vastaa palvelussa käytettävän sisällön laillisuudesta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.