Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Analyytikon arvio:

Sonyn PSP-laitteita riittää halukkaille

1.4.2005 12:01 Japanilaisen Sonyn uusi kannettava pelikonsoli PlaysStation Portable myy Yhdysvalloissa hyvin, vaan ei loistavasti. Pulaa laitteista ei ole syntynyt, sillä PSP -varastonsa loppuun myyneitä liikkeitä on odotettua vähemmän. Sony toi 249 dollarilla myytävän vempaimen USA:n markkinoille tasan viikko sitten.

Sony ja kauppiaat odottivat ennakkoon, että PSP:t suorastaan riistetään käsistä, tai pikemminkin liikkeiden hyllyiltä. Totuus on hieman toisenlainen.

American Technolgy Researchin analyytikot ovat laskeneet, että kahden viime päivän aikana vain 50 kauppaliikettä ilmoitti myyneensä PSP -varastonsa loppuun. Kauppiaista 15 ilmoitti, että varastoissa on vähemmän kuin kolme laitetta.

Kansalliseen ja USA:n laajuiseen tutkimukseen otti osaa 150 kauppaliikettä.

Eurooppa sai väistyä Amerikan tieltä

Sonyn tehtaat kävivät täysillä talven aikana, jotta yhtiö kykeni toimittamaan Yhdysvaltoihin miljoona PSP-yksikköä heti myynnin alkupäiviksi.

Yhtiö jopa viivästytti Euroopan markkina-avauksensa epämääräiseen tulevaisuuteen taatakseen tärkeämpien USA:n markkinoiden läpilyönnin.

Pelien ohella video- ja musiikkitoimintoja sisältävä PSP on Sonyn ensimmäinen päänavaus kannttavien pelikonsoleiden markkinoille, joita toinen japanilaisyhtiö Nintendo on hallinnut vuodesta 1989 lähtien.

Nintendon Game Boy Advance SP:n ohjevähittäishinta on 79 dollaria. Edistyneempi kaksinäyttöinen DS-versio maksaa 149 dollaria.

Kysyntä pysyy vakaana

Analyytikko P.J. McNealy sanoo, että monet pelien erikoisliikkeet ovat jo pyöräyttäneet PSP-inventaarionsa jo kahteenkin kertaan. Sen sijaan suurilla kauppaketjuilla kuten Target Groupilla ja Wal-Martilla varastoja on vielä jäljellä, sillä suuret asiakkaat saivat heti alkuun odotettua enemmän laitteita.

McNealy arvioi Sony PSP:n ensimmäisen viikon myynniksi 575 000 yksikköä. Jakelukanavien putkessa ja kauppojen varastoissa pötköttää vielä 300 000 myymätöntä laitetta.

- PSP:n myynti on ollut tanakkaa, mutta ei silti mitenkään erityisen loistavaa. Uskomme myynnin pysyvän vakaana myös lähiviikkoina, McNealy sanoo.



Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.