Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Deski kanavoi tietoa tiedottajilta toimittajille

Verkon viestintäpalvelu kypsyy Tekesin rahalla

11.4.2005 16:24 TiedoteDeski Finland kertoo Tekesin päättäneen rahoittaa yhtiön jakelu- ja julkaisujärjestelmän rakentamista ja kehittämistä. Tekes haluaa rahoituksella tukea myös uudentyyppisen teknologian tuotteistamista tuottavaksi liiketoiminnaksi.

Internet-aikakausi ja sähköposti ovat mullistaneet tiedonvälitystä, ja verkon välityksellä voidaan siirtää isoja tiedostoja nopeasti laajaankin levitykseen. TiedoteDeski Finlandin pyörittämä tiedotepalvelu ja juttupankki Deski toimii tiedon välityskanavana tiedottajilta toimittajille sekä freelance-toimittajilta tiedotusvälineille.

- Tämän tyyppisessä palvelussa tekniikka ei näy asiakkaalle eli tiedottajalle eikä tiedon loppukäyttäjälle eli toimittajille. Silti se muodostaa tärkeimmän osan palveluamme – ja on myös suurin menoerä. Tekesin rahoituksen turvin voimme kehittää julkaisujärjestelmäämme ja liittää siihen uusia ulottuvuuksia, TiedoteDeski Finlandin toimitusjohtaja Mikko Koski kertoo.

- Nopeuden ja uusien teknisten ratkaisujen lisäksi oma haasteensa on näiden ominaisuuksien tuotteistaminen houkuttelevaksi palveluksi ja kannattavaksi liiketoiminnaksi, Koski jatkaa.

Deskin teknisestä toteutuksesta vastaa Naviatech Solutions Oy.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa

28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.

.