Kasvi haluaa selvityksiä poliisin epäselvyyksistä
Jyrki J. Kasvi
19.4.2005 14:38 Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen poliisiviranomaisten televalvonnassa nyt paljastuneista epäselvyyksistä. Hän vaatii selkeyttä televalvonnan seurantaan, jotta vastaavat tilanteet eivät toistuisi tulevaisuudessa.
Kasvi viittaa maanantaisiin YLE:n TV-uutisiin, jotka kertoivat, että jopa 200:ssa poliisiviranomaisten tekemässä televalvontapyynnössä on ollut erilaisia epäselvyyksiä.
- Kansalaisten on voitava luottaa viranomaisten toiminnan laillisuuteen. Siksi onkin hyvin myönteistä, että sisäasianministeriö on ryhtynyt selvittämään poliisin televalvontakäytäntöjen lainmukaisuutta. Selvityksen myötä esiin nousseiden epäselvyyksien määrä on kuitenkin osoittautunut hälyttävän suureksi. Tapaus on hyvä huono esimerkki siitä, ettei omaa toimintaansa voi valvoa tehokkaasti, Kasvi sanoo.
- En voi kuin ihmetellä, miten tällainen toiminta on voinut jatkua vuosien ajan, ja paljastui vasta kun asiaa ryhdyttiin erikseen tutkimaan. Ilmitulleiden tapauksien taustat on selvitettävä perusteellisesti ja kehitettävä televalvonnan valvontaa siten, ettei vastaava ole enää jatkossa mahdollista.
- Vasta kun televalvontakäytännön laillisuuteen voidaan jälleen luottaa, on mahdollista keskustella siitä, tarvitseeko poliisi uusia televalvontaoikeuksia, Kasvi toteaa.
Lisäksi edustaja Kasvi kiinnittää kirjallisen kysymyksen perusteluissa huomiota siihen, että Sisäasiainministeriön poliisiosaston selvityksessä on tullut ilmi ainoastaan ne epäselvyydet, joissa televalvontakeinojen käyttö on jollain tapaa dokumentoitu joko viranomaisten tai teleyritysten toimesta. Esimerkiksi Sonera-juttu ei olisi tullut nyt tehdyssä selvityksessä ilmi, koska mitään televalvontapyyntöjä ei ollut edes olemassa.
- Me vihreät vaadimme jo viime joulukuussa, että myös tämä dokumentoimaton, epävirallinen valvontayhteistyö on selvitettävä perusteellisesti. Nyt ilmi tulleiden tietojen valossa tämä vaatimus on entistäkin ajankohtaisempi, edustaja Kasvi sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi













