Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Amerikkalainen tutkimus:

Tv-mainonta menettää asemiaan netille

19.4.2005 07:15 Maailmanlajuiset mainosmarkkinat ovat lähivuosina joutumassa uusjakoon. Televisio menettää asemiaan, samoin lehtimainonta. Internet -mainonta sen sijaan kasvaa, vaikka netin osuus on yhä alle neljä prosenttia koko mainospotista.

Tv-mainonnan osuus maailman mainosrahoista nousee huippuunsa eli 37,9 prosenttiin 2006. Sen jälkeen osuus alkaa suhteellisesti supistua. Vuonna 2007 tv-mainonnan osuus on 37,8 prosenttia koko potista.

Muun muassa näin näkee tutkimusyhtiö ZenithOptimedia tuoreessa tutkimuksessaan. ZenithOptimedia on osa ranskalaista Publicis -konsernia. Tutkimuksesta kertoi uutistoimisto Reuters maanantaina.

Myös sanoma- ja aikauslehtien mainosrahat ovat entistä tiukemmassa. Sanomalehdet näkevät osuudekseen tänä vuonna 29,8 prosenttia. Seuraavana vuonna osuus on 29,3 prosenttia.

Kasvavasta osuudesta huolimatta nettimainonnan osuus on vielä pieni. Tälle vuodelle ennustetaan 3,8 prosenttia ja ensi vuodella 4,4 prosenttia.

Kaiken kaikkian ZenithOptimedia uskoo hieman ruusuisempaan tulevaisuuteen ainakin vuoteen 2007 ulottuvalla jaksolla. Tälle vuodelle alalle ennustetaan 5,4 kokonaismarkkinoiden kasvua, kun viime vuonna se oli 5,0 prosenttia.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.