Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Maaliskuun alusta lähtien

Myös yksityishenkilöt voivat hakea verkkotunnuksia

21.4.2005 15:58 Vähintään 15-vuotiaat yksityishenkilöt voivat ensi vuonna hakea suomalaista verkkotunnusta, kun tähän asti verkkotunnuksia on myönnetty vain yrityksille ja muille yhteisöille. Tasavallan presidentti vahvisti uuden lain tänään torstaina, ja uusi laki tulee voimaan 1. maaliskuuta 2006.

Yksityishenkilön hakema verkkotunnus voi olla mikä tahansa vapaana oleva yleisnimi, lyhenne tai erisnimi. Verkkotunnus myönnetään esimerkiksi samannimisistä henkilöistä sille, joka tunnusta ensimmäisenä hakee. Yksityishenkilö voi hakea yhtä tai useampaa verkkotunnusta.

Toisen nimellä ei voi hakea

Toisen luonnollisen henkilön nimeen perustuvaa verkkotunnusta ei voi hakea. Väärinkäytösten välttämiseksi yksityishenkilöiden nimiin perustuvat verkkotunnukset tarkistetaan Viestintävirastossa muita tunnuksia tarkemmin.

Yksityishenkilöt voivat hakea verkkotunnusta Viestintävirastosta kuten yritykset ja yhteisöt. Verkkotunnus haetaan yleensä sähköisesti Viestintäviraston verkkotunnuspalvelusta, mutta sen voi tehdä myös henkilökohtaisesti Viestintävirastosta tai internet-palveluntarjoajan kautta.

Verkkotunnukset ovat voimassa kolme vuotta kerrallaan. Yksityishenkilö voi pyytää nimeensä perustuvan verkkotunnuksen sulkemista määräajaksi tai peruuttamista ongelmatilanteissa.

Päätös sähköpostilla

Uusi laki sallii Viestintävirasto kertoa verkkotunnuspäätöksensä myös sähköpostilla, jos tähän on saatu asiakkaan suostumus.

Nykyinen verkkotunnuslaki tuli voimaan syyskuussa 2003. Tällöin verkkotunnuksen ei tarvinnut enää olla identtinen hakijan patentti- ja rekisterihallituksessa rekisteröidyn toiminimen tai tavaramerkin kanssa. Myös yleissanoihin perustuvia verkkotunnuksia alettiin myöntää.

Verkkotunnus maksaa tällä hetkellä 55 euroa. Suomalaisia .fi verkkotunnuksia on käytössä lähes 100 000.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.