Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uintiurakalle nopea loppu

Opera-pomo pelasti pr-miehensä merihädästä

Opera sanoo kuvan ottajaksi maanviljelijän, jolla oli erittäin tehokkaalla teleobjektiivilla varustettu kamera.

27.4.2005 13:46 Norjalaisen Opera Softwaren päämies pulahti maanantaina Atlanttiin pyrkimyksenään uida aina Yhdysvaltoihin asti. Yritys päättyi kuitenkin jo eilen, kun hänen pr-miehensä kumivene hajosi.

Operan tiedotteen mukaan seurauksena oli "dramaattinen pelastusoperaatio", missä selainvalmistajan veturi Jon S. von Tetzchner hinasi lehdistösuhteista vastaavan Eskil Sivertsenin maihin Norjan etelärannikolla.

- Siellä oli kylmää, märkää ja kauheaa, ja minua pelotti todella, todella paljon. Olen henkeni velkaa Jonille ja toivon, ettei hän erota minua, kun pilasin hänen unelmansa uida Amerikkaan, tilittää Sivertsen.

Ei osannut uida

Sittemmin on paljastunut, ettei pr-mies osannut uida taikka lukea karttaa.

- Emme olisi ikinä päästäneet Eskiliä Jonin mukaan, jos olisimme tämän tienneet, sanoo Operan viestintäjohtaja Tor Odland häpeissään.

Koska von Tetzchner ei voi jatkaa matkaa ilman kumivenettä, hän joutui luopumaan hankkeesta. Hän kertoi olevansa erittäin pettynyt, mutta ei ole kuitenkaan antamassa potkuja Sivertsenille.

Von Tetzchner arveli myös Islannissa asuvan äitinsä pettyvän, kun ei nyt piipahdakaan matkan varrella kaakaolla.

Koko selkkauksesta onnistuttiin nappaamaan yllättävänkin tarkkoja lähikuvia. Tätä yhtiö selittää sillä, että paikallinen maanviljelijä huomasi episodin keittiön ikkunasta ja otti valokuvia voimakkaalla teleobjektiivilla varustetulla kameralla.

Von Tetzchner hyppäsi Atlanttiin, koska oli luvannut uida Amerikkaan, jos uutta Opera 8 -selainta ladataan miljoona kappaletta lauantai-aamuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.