Digitaalisuus jouduttaa kaapeli-tv:tä
2.5.2005 14:09 Kaapeliverkkojen digitaalisten maksu-tv-tilausten määrä kasvoi vuoden 2004 jälkimmäisen puoliskon aikana yli 26 prosenttia.
Suurin osa Suomen lähes 1,2 miljoonasta kaapeli-tv-kodista on tällä hetkellä digi-tv-valmis, ja useimmat verkot ovat jo siirtyneet tarjoamaan maksu-tv-palvelunsa pelkästään digitaalisena.
Tiedot julkistettiin Suomen Kaapelitelevisioliiton kevätpäivillä viime tiistaina Helsingissä.
Liiton jäsenyritysten verkoissa oli vuoden vaihteessa yhteensä lähes 90 000 maksu-tv-tilausta, joista valtaosa on digitaalisia. Kehityksen erityisiä vauhdittajia ovatkin olleet kaapeliverkkojen nopea siirtyminen digi-tv-jakeluun ja laajeneva palveluvalikoima, liitto arvioi.
Kaapeliverkossa käytettävistä digisovittimista suurin osa on varustettu Conax-korttipaikalla, ja ohjelmakortteja on hankittu yli 60 prosenttiin kaapeliverkon digisovittimista. Kaapelitelevisioyhtiöt lanseerasivat maaliskuussa yhteisen Kaapelikortin, joka avaa peruskanavavalikoiman ja mahdollistaa erilaisten lisäpalvelujen tilaamisen.
- Erityisesti kotimaisella liigajääkiekolla on merkittävä rooli maksu-tv-palvelujen suosion vauhdittajana tulevalla kaudella. Kuluttajat ovat jo selvästikin havainneet digitaalisen ohjelmakortin hyödyt, ja uudet ohjelmasopimukset merkitsevät yhä suurempaa lisäarvoa palvelujen tilaajille, kertoo Suomen Kaapelitelevisioliiton puheenjohtaja Johan Flykt.
Laajakaista ja hdtv piristävät kasvua
Yli puolet Suomen tv-talouksista vastaanottaa kaikki tv-palvelunsa kaapeliverkon kautta, ja verkkojen kasvu jatkui vuonna 2004 edelleen voimakkaana. Vuoden aikana verkkoon liitettiin kaikkiaan 76 000 kotitaloutta, mikä merkitsi lähes seitsemän prosentin vuotuista kasvua. Vuoden lopussa kaapeliverkoissa oli kaikkiaan 1 191 000 taloutta, liitto kertoo.
Kasvua vauhdittavat myös useimpien verkkojen laajakaistatarjonta sekä tulevat palvelut, kuten hdtv eli teräväpiirtotelevisio.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













