Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
VideoFunet

Hanke ajaa verkkovideota korkeakouluopetukseen

6.5.2005 16:07 IT-Peda-verkosto, Oulun yliopisto ja tieteen tietotekniikan keskus CSC ajavat eteenpäin VideoFunet-hanketta.

Tavoitteena on luoda vuoden loppuun mennessä palvelukonsepti, jonka avulla korkeakoulun opettaja, tutkija tai hallinnon henkilökunnan edustaja voi järjestää opetustilanteen tai verkostokokouksen Funetin laajuisesti videoteknologiaa hyödyntäen ilman suurta teknistä osaamista tai panosta.

Suomen virtuaaliyliopisto kertoo hankkeen jakaantuvan kahteen erilliseen osa-alueeseen: teknologian kehittämishankkeisiin ja verkkopalvelun rakentamiseen.

Teknologian kehittämishankkeisiin kuuluvat muun muassa toimivien palomuurikäytänteiden kartoittaminen ja suositusten laatiminen sekä organisaatioiden palomuurien konfiguraatiosuositusten laatiminen korkeakoulujen atk-henkilöille. Lisäksi määritellään muun muassa videoneuvottelusiltojen varausjärjestelmä ja kansallinen Gatekeeper-arkkitehtuuri.

Video.funet.fi -verkkopalvelun uudistettu ulkoasu julkaistiin huhtikuun lopussa. Hankkeen toisena keskeisenä osana oleva keskitetty verkkopalvelu toimisi etäopetustilannetta tai verkostokokousta järjestävän opettajan, tutkijan tai hallinnon henkilön ensimmäisenä helpdesk-tasona, informaatiolähteenä ja tukipalveluna.

Verkko-ongelmat vähenevät

Video.funet.fi sisältää tällä hetkellä jo yliopistojen videoneuvotteluosaajien yhteystietoja sekä tietoja laitteista ja laitetiloista. Verkkopalvelua kehitetään edelleen korkeakoulujen videoteknologian asiantuntijoiden yhteistyönä.

Verkkopalveluun kootaan teknologian kehittämishankkeiden tulosten lisäksi muun muassa videoneuvottelun käyttöön liittyvää teknistä ja pedagogista tuki- ja koulutusmateriaalia, tiedot yliopistoissa käytössä olevista videoneuvottelulaitteista, -silloista ja tiloista sekä tietoa mediatallenteiden tuottamisesta ja suosituksia toimintamalleista.

Jotta korkeakouluissa kehitetyt ja käytössä olevat toimintamallit, pedagogiikka ja teknologiat tulisivat kansalliseen käyttöön, käynnistetään valtakunnallinen videoneuvottelun tukihenkilöiden koulutus yliopistoverkostossa, virtuaaliyliopisto mainitsee.

Hankkeesta arvioitu hyöty korkeakouluille kattaa useita osa-alueita. Esimerkiksi toimivien palomuurikäytänteiden ja suositusten määrittäminen vähentänee verkko-ongelmista johtuvien ongelmatilanteiden määrää.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-laatikko wlan-yhteydellä

28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.


Kolme vuotta sitten

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

.