Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Näpäytti FCC:tä ja Hollywoodia

Oikeus tyrmäsi digi-tv:n kopiosuojan Yhdysvalloissa

9.5.2005 13:47 Yhdysvaltalaiset televisiotoimijat, Hollywood ja viestintäkomissio FCC kärsivät merkittävän takaiskun perjantaina, kun liittovaltion vetoomustuomioistuin kumosi FCC:n vuonna 2003 hyväksymät antipiratismisäännökset.

Säännökset vaativat tietokone- ja televisiovalmistajia käyttämään uutta teknologiaa digitaalisten tv-ohjelmien kopioinnin ja jakelun vaikeuttamiseksi.

Tuomioistuimen päätös oli yksimielinen. Tuomarikolmikon mielestä FCC ylitti valtuutensa hyväksyessään säännökset.

New York Timesin mukaan päätös on voitto kirjastoille, kuluttajaryhmittymille ja kansalaisvapausjärjestöille. Näiden mielestä säännökset estäisivät teknologista innovointia ja hankaloittaisivat tv-materiaalin laillista kierrätystä.

Tuomiosta voi valittaa, mutta jutun ajamiseen osallistuneiden lakimiesten mukaan taisto siirtyy pian kongressiin, missä jo puidaan lainsäädäntöä asian tiimoilta.

Hollywoodin johtajat ja lobbarit varoittivat rajoittavansa voimakkaasti ilmateitse lähetettävän digiohjelmiston saatavuutta, mikäli päätös jää voimaan. Tällöin keskityttäisiin tukemaan kaapeli- ja satelliittipalveluja, koska näiden kohdalla Hollywoodilla on muitakin konsteja kopioinnin kontrolloimiseksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.