Lukiolaiset myivät toveriaan eBayssä
15.5.2005 07:24 Kaksi lukion kolmasluokkalaista keksi mielestään hauskan pilan Pohjois-Dakotassa. Hazen High Schoolin rehtori ei ymmärtänyt huumoria.
Ainoat huutajat reilun kuukauden takaisessa huutokaupassa olivat kauppatavaran ystävät. Huutokauppaportaali keskeytti kaupan ja mitätöi sen, kun hinta oli noussut 3300 dollariin.
Kaupattavan pojan äiti, Dana Mattheis, piti uutistoimisto AP:n mukaan pilaa hauskana eikä nähnyt siinä mitään erikoista.
Koulun rehtori Ed Boger oli toista mieltä. Pilaan osallistuneet pojat eivät saa enää käyttää koulun tietokoneita.
Nimikauppa peruuntui
Toinen, paljon julkisuutta saanut Matthew Jean Rousen nimikauppa eBayssä peruuntui. Mies laittoi huhtikuun 4. päivänä kaupaksi oikeuden antaa hänelle toinen etunimi. Mies ei pitänyt Jean-nimestään.
Uusiseelantilainen Lucahost-operaattori käytti "Buy it now" oikeutta ja lupasi maksaa 8000 dollaria oikeudesta nimetä Rouse.
Rouse sai nimiehdotuksen Lucahostilta, jota hän ei kertonut julkisuuteen. Rouse otti selvää viranomaisilta asiasta, ja hän tuli siihen tulokseen, ettei oikeus hyväksyisi nimenvaihdosta.
Lucahost ja Rouse sopivat yhteisesti kaupan peruuttamisesta.
Rouse epäilee, että Lucahost valitsi tahallaan epäkelvon nimen, ettei yhtiön tarvitsisi suorittaa kauppasummaa. Rousen mielestä yhtiö halusi vain ilmaista mainosta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Linux-laatikko wlan-yhteydellä
28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.
Kolme vuotta sitten
Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas
28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi