Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uudet konsolit tähtäimissä

EA ei ehdi levähtää

19.5.2005 16:59 Maailman suurimmalla pelijulkaisijalla Electronic Artsilla on takanaan nopean ja hintavan kasvun vaihe. Tästä huolimatta yhtiö aikoo entisestään kiihdyttää palkkaustaan ja rahankäyttöään, sillä lähitulevaisuudessa lymyilevät pelikonsolit vaativat sitä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan EA aikoo esimerkiksi tarjota kuutta nimikettä Microsoftin Xbox 360:lle muutaman kuukauden sisällä laitteen odotetusta julkaisusta ensi marraskuussa. Samaan aikaan kehitteillä pitäisi olla 25 muuta peliä kyseiselle konsolille.

EA vakuuttaa lisäksi, että sillä riittävät rahkeet vastaaviin panostuksiin Sonyn PS3:a varten, joka puolestaan on saapumassa keväällä 2006.

Mitä EA:n satsaukset sitten tarkoittavat käytännössä? No ainakin yhtiö aikoo rakentaa Kanadaan uuden, lähemmäs 16 000 neliömetrin rakennuksen sekä motion capture -studion. Studiota tarvitaan esimerkiksi ihmisliikkeiden tallentamiseksi pelihahmoja varten.

Yhtiön pelikehittäjien määrä on kolminkertaistunut Kanadassa kolmessa vuodessa. Maan studiot luovat yli puolet EA:n peleistä ja työllistävät nyt 1700 henkeä. EA kuvaa tilannetta sanomalla, että nyt on meneillään voimakas kasvun vaihe, ja rahaa palaa todella paljon.

Hiljattain yhtiö ennusti jäävänsä tappiolle kuluvalla neljänneksellä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.