Futurologi: aivot imuroitavissa 2050
23.5.2005 12:38 Britannian johtava futurologi ennustaa, että kuolema ei ole suurikaan uraongelma kuluvan vuosisadan puolivälissä. Ei ainakaan, mikäli taskussa on riittävästi rahaa.
- On realistista odottaa tietoisuuden siirron koneeseen olevan mahdollista vuoteen 2050 mennessä, mikäli olet tarpeeksi rikas. Köyhien pitänee odotella noin vuoteen 2080, jolloin homma on rutiinia. Olemme todella vakavissamme asian suhteen. 45 vuotta on todella pitkä aika it:ssä, maalailee British Telecomin futurologiayksikön päällikkö Ian Pearson Observer-lehdelle.
Futurologi huomioi tulossa olevan PlayStation 3:n olevan tehoiltaan noin yksi prosentti ihmisaivoista. PlayStation 5:n hän uskoo jo olevan ihmisaivojen tasolla suorituskyvyltään.
- Tutkimme jo, kuinka olisi mahdollista rakentaa tietoiseksi tuleva tietokone. Meitä on aika monta, jotka pitävät ajatusta täysin mahdollisena. Kaikki eivät toki jaa näkemystäni, mutta uskon, että tietoisen ja yli-inhimillisen älyn omaavan tietokoneen rakentaminen on mahdollista ennen vuotta 2020.
Pearson myöntää visioidensa olevan paitsi erittäin jännittäviä, myös erittäin pelottavia. Lisäksi moniin hankkeisiin liittyy todella vaikeita moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Mutta toisaalta Pearson matkustaisi mieluusti lentokoneessa, joka pelkäisi ihmistäkin enemmän maahansyöksyä ja tekisi siksi kaikkensa turvallisen lennon varmistamiseksi. Pearson kun on vakuuttunut, että tietoisella tietokoneella tulee olemaan myös tunteet.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä
28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi