Viranomaiset sulkivat "Sithin kostoa" levittäneen Torrent-palvelimen
26.5.2005 15:14 (Washington) Yhdysvaltain viranomaiset sulkivat Torrent-palvelimen, joka levitti Tähtien Sodan Sithin kostoa ennen ensi-iltaa.
Elite Torrents toi Sithin koston tarjolle kuusi tuntia ennen ensiesitystä. Ensimmäisen vuorokauden aikana elokuvan latasi 10 000 käyttäjää.
Vertaisverkolla oli 133 000 jäsentä ja siitä saattoi ladata 17 800 elokuvaa ja tietokoneohjelmaa viimeisen neljän kuukauden aikana.
Elitetorrents.org -sivuille ilmestyi keskiviikkona FBI:n ja tullilaitoksen varoitus tekijänoikeudettoman materiaalin levittämisestä.
Yhdysvaltain viranomaisten mukaan kyseessä on ensimmäinen rikostutkinta, joka koskee yksityishenkilöitä levittämässä BitTorrent-teknologiaa. Elokuvateollisuuden etujärjestö MPAA avusti tutkinnassa.
Poliisi etsi elokuvan ensimmäistä levittäjää yhteensä kymmenessä eri Yhdysvaltain kaupungissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (3)
just joo...