BBC:n uusi lakko peruuntui toistaiseksi
27.5.2005 11:47 BBC:n henkilöstö on toistaiseksi peruuttanut ensi viikolle kaavaillun 48 tunnin työnseisauksen. Yksityistettävässä BBC:ssä lakkoiltiin jo maanantaina vastalauseena laajoille työvoiman supistuksille.
BBC:n suunnitelmat vähentää ainakin 4 000 työpaikkaa ajoivat väen 24 tuntia kestäneeseen lakkoon maanantaina.
Unionit uhkasivat yhtiön johtoa uudella, kaksi kertaa pidemmällä työnseisauksella ensi viikon keskiviikkona ja torstaina.
Nyt osapuolet ovat lähentyneet toisiaan niin, että työntekijäpuoli on toistaiseksi perunut työtaistelutoimet. Ammattiyhdistykset kuitenkin pidättävät itselleen oikeuden jatkaa työtaistelua, mikäli henkilöstöneuvotteluissa ei edistytä.
Ay-liikkeen edustajat ja BBC:n korkein johto pääjohtaja Mark Thompsonia myöten kävivät torstaina pitkät, 20 tuntia kestäneet neuvottelut tulossa olevista henkilöstön supistuksista ja BBC:n yksityistämiseen liittyvistä seikoista.
Työntekijöitä neuvotteluissa edustivat journalistiliitto NUJ (National Union of Journalists) ja ammattiliitto Amicus.
Molemmat järjestävät BBC:n johdon esityksistä jäsenäänestyksen. Jos jäsenistö hylkää yhtiön ehdotuksen, työtaistelutoimet jatkuvat.
Leikkauksia myös Yhdysvalloissa
BBC ei suinkaan ole maailman ainoa merkittävä viestintäyhtiö, joka joutuu leikkaamaan työpaikkoja. Ongelmia on myös amerikkalaisilla viestintäjäteillä.
New York Times Corp. ilmoitti alkuviikosta vähentävänsä 190 työpaikkaa. Julkaisuyhtiö on tehnyt tappiota erityisesti perinteikkään sanomalehti New York Timesin takia.
Myös toinen laatulehti, Boston Globe joutuu turvautumaan irtisanomisiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi