Pääkaupunkiseudun hdtv-avaus siirtyi syksyyn
2.6.2005 09:12 Sopimustekninen vääntäminen on siirtänyt pääkaupunkiseudun kaapeliyhtiön Helsinki Television teräväpiirto- eli hdtv-lähetysten aloittamista keväästä syksyyn, kertoo HTV:n toimitusjohtaja Anu Nissinen.
– Sopimusneuvottelut ovat olleet poikkeuksellisen haastavia. Meillä on jo nyt tekninen valmius hdtv-lähetyksiin, joten siitä ei ollut kyse, toimitusjohtaja huomauttaa.
Nissisen mukaan neuvotteluja käydään eurooppalaisen HD1- kanavan sekä elokuviin ja urheiluun keskittyneiden Canal+-valikoiman saamiseksi HTV:n teräväpiirtotarjontaan.
– Aloitamme syksyllä joko yhdellä tai kahdella kanavalla. Myöhemmin on tarkoitus ottaa HD1:n lisäkanava HD2, kunhan se on saatu perustettua.
HTV on valinnut alkuvaiheessa hdtv-päätteeksi Quali-TV:n tuotteen, joka pystyy näyttämään sekä teräväpiirtolähetyksiä että tavallisia digiohjelmia.
Nissisen mukaan hänen yhtiönsä tutkailee myös muita vaihtoehtoja. HTV ei aio ainakaan alkuvalheissa ryhtyä myymään niitä vain ainoastaan vuokraa päätteitä.
Nissinen odottaa, että syksyllä HTV:n asiakaskunnalla on jo tuhansia hdtv-kelpoisia taulutelevisioita. Hän korostaa, että myös normaaleiden digikanavien puolella tarjontaa aiotaan laajentaa.
Paljon kaistaa
Hdtv vaatii paljon kaistaa. Yksi teräväpiirtokanava vastaa yhtä kanavanippua. Yleisradiokin pääsee kokeilemaan hdtv-lähetyksiä vasta sitten, kun analogiset lähetykset loppuvat. Yle on tosin jo kuvannut ohjelmia hdtv-formaatissa.
Tällä hetkellä etulyöntiasemat hdtv-maailmassa ovat kaapeli- ja satelliittiyhtiöillä.
Ensimmäiset teräväpiirtolähetykset lähtivät liikkeelle Euroopassa 1080i-kanavalla viime vuoden alussa. Myöhemmin viime vuonna kanavan nimeksi muutettiin HD1. Yhtiö on lupaillut kasvattaa hdtv-kanavamäärää HD2:lla ja HD Eventillä.
Sonyn tietojen mukaan 38 prosenttia Hollywoodissa tuotetuista tv-sarjoista kuvataan tällä hetkellä hdtv-tarkkuudella, joka parhaimmillaan on 1920x1080 kuvapistettä. Samaa formaattia käyttävät Touchstone, Warner Bros, NBC, Discovery, 20th Century Fox, Paramount, Regency, CBS, Turner, MTV, HBO, Comcast ja PBS.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi