Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Biometriikka vaatii

Katse kameraan ja hampaat piiloon passikuvauksessa

© 2005, Setec.

10.6.2005 15:45 Suomessa siirrytään uusiin passikuvavaatimuksiin, jotka perustuvat YK:n alaisen Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön määritelmiin. Sisäasiainministeriön mukaan tarkoituksena on yhdenmukaistaa passikuvia ja varmentaa passinhaltijan tunnistamista.

Uudet vaatimukset palvelevat erityisesti uusia biometrisia passeja, sillä niihin tallennettavaa sähköistä kasvokuvaa käytetään myöhemmin koneellisessa kasvontunnistuksessa.

Uusi valokuvaohje on tässä vaiheessa suositus, jolla pohjustetaan biometristen passien käyttöönottoa. Kun biometrisiä tunnisteita sisältäviä passeja aletaan myöntää alkuvuodesta 2006, uudet passikuvavaatimukset muuttuvat velvoittaviksi.

Uusituissa ohjeissa vaaditaan muun muassa, että kuvattavan pään on oltava keskellä kuvaa, lisäksi pään ja hartioiden pitää olla kohtisuorassa kameraan nähden.

Myös kaikenlainen poseeraus, hampaiden näyttäminen ja muu vastaava kielletään.

Valokuvaohje on nähtävillä myös poliisilaitoksilla.

Passi ei ole välttämätön EU-maihin matkustettaessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.