Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhdysvaltojen luottokorttiskandaali

Suvi Lindénin luottokorttitiedot varastettiin

22.6.2005 12:04 Kansanedustaja Suvi Lindénin luottokorttitiedot vietiin viime perjantaina paljastuneessa CardSystemsin tietomurrossa, kertoo Ilta-Sanomat. Kaikkiaan yli 6000 suomalaisen luottokorttitietojen pelätään päätyneen varkaille historian suurimmaksi tituleeratussa murrossa.

Keskiviikon Ilta-Sanomat kertoo Suvi Lindenin saaneen asiasta tiedon keskiviikkona pankiltaan.

Pankkien ja luottokunnan mukaan 5500 suomalaiskortin tiedot olivat CardSystemsin murretussa tietojärjestelmässä nettiostosten jäljiltä. 500 korttia oli käytetty maksamiseen kaupoissa Yhdysvalloissa. CardSystems välittää maksutapahtumatietoja kauppiailta pankeille.

Yhtiö jätti tietokantaansa luottokortin haltijoiden nimet, korttien vanhenemispäivän ja tunnuskoodin, vaikka luottokorttiyhtiöiden sääntöjen mukaan nämä tiedot pitää poistaa, kun maksu on välitetty. Yhtiön mukaan tietoja ei poistettu, koska se yritti selvittää, miksi kaikki tapahtumat eivät kirjautuneet oikein.

MasterCard International kertoi viime perjantaina, että noin 40 miljoonan luottokortin tiedot ovat olleet tietomurtautujien ulottuvilla. Korteista noin 14 miljoonaa oli MasterCardeja ja noin 22 miljoonaa Visa-kortteja.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi

28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.