Ravintola Lehtovaara vaatii 80 000 euron korvauksia nettikritiikistä
27.6.2005 12:31 Helsinkiläisen Lehtovaaran omistaja vaatii Effi ry:n perustajajäseneltä Herkko Hietaselta noin 80 000 euron korvauksia lähes vuosi sitten julkaistusta reklamaatiosta. Blogeissa levinnyt kirjoitus on noussut Googlessa "lehtovaara" -haulla toiseksi heti ravintolan omien sivujen perään.
Herkko Hietanen kertoi viikonloppuna blogissaan saaneensa korvausvaatimuksen ravintolan omistajalta Antero Molanderilta. Vaatimus johtuu Hietasen julkaisemasta kriittisestä kirjoituksesta.
Hietanen kertoo ravintolalle lähettämässään kirjeessä saaneensa seurueensa kanssa huonoa palvelua ravintolassa joulun alla 2003. Reklamaatio on päivätty tammikuulle 2004. Hietanen kirjoitti lyhyen kuvauksen tapahtumasta blogiinsa elokuussa 2004, kun ravintolalta ei ollut kuulunut vastausta. Samalla hän julkaisi myös koko tekstin sivuillaan.
Vuodessa kritiikkiteksti on kivunnut hakukoneissa ja muun muassa Google antaa sen toisena hakulauseilla "ravintola lehtovaara" ja "lehtovaara".
Molander vaatii Hietaselta 5 000 euroa jokaiselta kuukaudelta, jolloin teksti on ollut julkinen. Hietasen mukaan Molander kertoo keittiömestarin esittävän oman vaatimuksensa myöhemmin. Lisäksi Molander uhkaa Hietasta poliisitutkinnalla, ellei tämä poista kirjoitustaan verkosta.
Hietanen arvelee blogissaan, että ravintola ei ole tehnyt taustaselvitystä kunnolla ennen vaatimuksensa lähettämistä. Oikeustieteen kandidaatti Hietanen on muun muassa internetin sananvapausasioita ajavan Electronic Frontier Finland ry:n perustajajäsen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi
28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.
Kolme vuotta sitten
Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa
28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (1)