Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ministerien tervehdys videoneuvotteluyhteydellä

Vanhanen onnitteli lapualaisperhettä miljoonalla laajakaistaminuutilla

29.6.2005 14:32 Suomen miljoonas laajakaistaliittymä otettiin käyttöön juhannusviikolla Lapualla. Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman ministeriryhmän puheenjohtaja pääministeri Matti Vanhanen ja varapuheenjohtaja viestintäministeri Leena Luhtanen onnittelivat keskiviikkona miljoonannen liittymän hankkinutta lapulaista Katteluksen perhettä.

Ministereiden onnittelut välitettiin videoneuvotteluyhteyden avulla. Ministeriryhmä ja Vaasan Läänin Puhelin palkitsivat Kattelukset lahjoittamalla heille laajakaistaliittymän maksutta käyttöön miljoonaksi minuutiksi, eli lähes kahdeksi vuodeksi.

Onnittelupuheessaan Vanhanen totesi, että tavoitteen saavuttaminen on merkittävä askel koko kansan tietoyhteiskunnan toteutumisen kannalta. Hän muistutti, että yhteyksien määrän lisäksi on huolehdittava myös siitä, että kansalaiset ja yritykset pääsevät hyödyntämään verkkojen avulla laadukkaita, turvallisia ja runsassisältöisiä palveluita.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen puolestaan hehkutti, että nyt on pistettävä paino yhteyksien nopeuden lisäämiseen, mobiilin laajakaistan edistämiseen ja sisältö- ja palvelutuotannon vauhdittamiseen.

Hallitus teki periaatepäätöksen kansallisesta laajakaistastrategiasta 29.1.2004. Sen tavoitteena on edistää kilpailua verkoissa ja niiden välillä, edistää palveluja ja sisältöjä, edistää kysyntää sekä jatkaa erityistoimia alueilla, joilla ei synny riittävää kaupallista kilpailua.

Tavoitteeksi on asetettu valtaosan yhteysnopeuksien nouseminen kahteen megabittiin sekunnissa tämän vuoden loppuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi

28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.