Tutkimus: valokuvat tekevät ihmisistä onnellisempia
7.7.2005 14:59 Hewlett-Packardin Britanniassa teettämän tukimuksen mukaan ihmisten kotona esillä olevien valokuvien määrällä ja heidän mielialallaan ja perhesuhteillaan on yhteys toisiinsa. Tutkimukseen osallistui kaksi tuhatta saarivaltion asukasta.
Tutkimuksessa ilmeni, että ihmisillä, joilla on kotonaan esillä yli viisitoista valokuvaa, on positiivisempi elämänasenne kuin ihmisillä, joilla kuvia on vähemmän esillä. Valokuvia kotonaan esittelevistä yli puolet luokittelivat muita yleisemmin itsensä onnellisiksi ja rakastetuiksi. Itsevarmoiksi heistä tunsi itsensä kolmasosa ja sosiaalisiksi kaksi viidesosaa.
Vastaavasti tutkimuksen mukaan vajaalla viidesosalla ihmisistä, joilla ei ole kotonaan yhtään valokuvaa esillä, oli taipumus tuntea itsensä onnettomaksi ja ujoksi. Niistä, joilta uupuivat valokuvat kokonaan, kolmaosa piti itseään epävarmoina.
- Valokuvilla on valtava alitajuinen vaikutus meihin. Kotona esillä pidetyt kuvat perheestä, ystävistä ja hyvistä hetkistä toimivat eräänlaisena fototerapiana - ne nostavat tunnelmaa ja lisäävät turvallisuudentunnetta, sanoo kuluttajia tutkinut psykologian tohtori Sue Keane.
Paljon valokuvia kotona esillä pitävät käyttivät vastaavasti kuvia myös terapiana ja stressinlieventäjinä kodin ulkopuolella. Melkein puolet ihmisistä, jolla oli vähintään 15 kuvaa esillä kotonaan, myönsivät pitävänsä yhtä tai kahta kuvaa aina mukanaan laukussa tai lompakossa. Yksi viidestä vastaajasta kertoi kuljettavansa jopa viittä kuvaa mukanaan aina.
- Digitaalinen valokuvaus ja valokuvien tulostaminen kotona lisäävät sellaista aktiivisuutta, jossa lapset ja aikuiset tekevät asioita yhdessä. Perinteisten luovan toiminnan muotojen kuten maalaamisen ja piirtämisen lisäksi nykypäivän lapset käyttävät valokuvausta luovuuden kanavanaan, sanoo Jamie Gryce, kulutustrendien tutkimuspäällikkö HP:llä.
Tutkimuksessa selvisi, että kolmella kodilla neljästä on yhdestä viiteentoista valokuvaa seinällä. Lapsia esiintyy 75 prosentissa kuvista, kun taas vanhempia niissä on vain 11 prosentissa.
Lisäksi havaittiin, että vanhemmille ihmisille perheen merkitys valokuvissa kasvaa; 16-24-vuotiaiden kuvista perheenjäseniä esiintyy 47 prosentissa, 45-54-vuotiden kuvissa taas 83 prosentissa. Brittikodeissa 73 prosentissa kuvista on esillä lähimenneisyyden tilanteita, ei niinkään kaukaisia tapahtumia tai lapsuuden asioita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












