Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Troijalaisten pesä

Google vaiensi venäläiset varjo-domainit

11.7.2005 07:00 Hakukoneyhtiö Google vei perjantaina menestyksellisesti loppuun valituksensa sen domain-nimeen liittyvässä asiassa. Välittäjänä toimineen NAF:n mukaan Google omistaa oikeudet myös sitä lähellä oleviin, mutta kirjoitusasultaan poikkeaviin nimiin. Saitit rekisteröinyt venäläinen ei ilmaantunut käsittelyyn.

Amerikkalainen internet-kiistojen välittäjä NAF (National Arbitration Forum) määräsi perjantaina, että Google omistaa oikeudet muun muassa sellaisiin domain -nimiin kuin googkle.com, ghoogle.com, gfoogle.com ja gooigle.com. Nimet muistuttavat Googlen virallista google.com -domainia.

Google oli valittanut asiasta toukokuun 11. päivänä. Google.com on rekisteröity vuoden 1999 lopussa.

Varjo-domainit oli rekisteröinyt pietarilainen liikemies Sergei Gridasov vuoden 2000 joulukuun ja seuraavan tammikuun välisenä aikana.

Gridasov ei ilmaantunut NAF:n käsittelytilaisuuteen eikä ottanut välittäjiin millään tavoin yhteyttä puolustaakseen omaa kantaansa. Niinpä välittäjät päättivät asiassa täysin Googlen vaatimusten mukaisesti.

Viruksia jaossa

Asiassa välittäjänä toiminut Paul Dorf sanoi, ettei Sergei Gridasov omistanut oikeuksia webbiosoitteisiin ja lisäsi, että Gridasov käytti saittejaan laittomasti yrittämällä muun muassa levittää niiden kautta viruksia, troijalaisia ja vakoiluohjelmia.

Edelleen Dorf totesi, että pahantahtoisesti osoitteita käyttänyt Gridasov todennäköisesti hyötyi osoitteistaan taloudellisesti.

- Saiteille oli rakennettu linkkejä tuotteisiin, joilla ei ollut mitään tekemistä Googlen bisnesten kanssa, Dorf arvioi Reutesin mukaan.

ICANN:in alainen välityselin NAF (National Arbitration Forum) tutkii vuosittain tuhansia domain- -nimiin liittyviä tuotemerkki- ja nimiriitoja.

Perjantaina Googlen osakekurssi hätyytteli lievällä nousulla jälleen 300 dollarin rajapyykkiä. Kurssi nousi 0,2 prosenttia 296,23 dollariin Nasdaqissa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.