Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Elokuussa ylimääräinen yhtiökokous

Yrityssaneerausta hakenut Saunalahti kilpakosinnan kohteena

14.7.2005 09:56 Toukokuussa islantilainen sijoitusyhtiö Novator osti Auratum-ryhmältä yli 30 miljoonaa Saunalahden osaketta. Myöhemmin Herttaässä ja sen omistaja Kai Mäkelä myivät Novatorille osakkeensa.

Samaan aikaan Ari Salmivuoren omistama Ajanta osti neljä miljoonaa Saunalahden osaketta ja teki sopimuksen, että Novator saa käyttää äänivaltaa myös Ajannan osakkeilla. Järjestelyjen jälkeen Novator käytti 45 prosentin osuudella äänivaltaa.

Viime viikolla Elisa teki ostotarjouksen kaikista Saunalahden osakkeista. Muutama vuosi sitten ei olisi uskonut, että Saunalahdesta käydään kilpakauppaa.

Saunalahti ilmoitti eilen järjestävänsä ylimääräisen yhtiökokouksen 4. päivänä elokuuta uuden hallituksen valitsemiseksi.

Internet-operaattori Saunalahti listautui keväällä 2000. Tuolloin yhtiö ja omistajat myivät 70 miljoonan euron arvosta osakkeita. Elettiin nettihuumaa.

Saman vuoden syksyllä yhtiö osti Saksasta internet-operaattori Gigabellin ja Saksan valloitus alkoi.

Yhtiö ajoi karille

Saunalahti tähtäsi Euroopan viiden suurimman operaattorin joukkoon. Karu totuus valkeni kuitenkin hyvin pian, jo vuoden 2001 syksyllä.

Elokuussa yhtiö kertoi, että tulos painui tammi-kesäkuussa tappiolle Saksan-seikkailujen takia, ja kassa oli kuralla. Saksan-toiminnoista piti luopua.

Syyskuussa yhtiö vaihtoi hallituksen, toimitusjohtajan ja strategian. Verkoista luovuttiin ja päätettiin keskittyä mobiiliviihteeseen sekä operointiin.

Joulukuussa 2001 Saunalahti jätti yrityssaneeraushakemuksen. Yhtiö haki perintä- ja maksukieltoa 20 miljoonan euron maksuille. Velkaa oli melkein 40 miljoonaa euroa.

Yhtiö veti kuitenkin saneeraushakemuksensa takaisin. Sen sijaan alkoi massiivinen antien ja velkaohjelmien rustaaminen. Taloussanomien laskelmien mukaan yhtiöön pumpattiin rahaa kaikkiaan yli 30 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Ari Kapanen

Ari Kapanen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Digita varoittaa päivityksestä

24.05.2007 Digitaalisessa televisioverkossa tehdään lähetyslaitteiston päivityksiä keskiviikkona 30.5. ja torstaina 31.5, Digita kertoo. Töiden vuoksi digitaalisen kanavanippu C:n lähetyksissä saattaa esiintyä molempina päivinä lyhyitä katkoksia klo 8.00 - 16.00.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.