Mediavalinta muokkaa mielikuvaa mainostettavasta tuotteesta
19.7.2005 09:39 Markkinoinnin perusratkaisuilla ei enää päästä kuluttajan mieleen. Viestejä on aivan liikaa, minkä takia ihmisten mieliin on kasvanut muureja perinteistä mainostamista vastaan, pohtii mediatoimisto Vizeum Finlandin toimitusjohtaja Jyri Seppä.
Vizeum on vastikään tehnyt Suomessa tutkimuksen kuluttajien ostomotivaatioista. Lähtökohta on, että mediasuunnittelussa psykologia nousee merkittävään rooliin perinteisen demografisiin tilastoihin perustuvan kohderyhmäajattelun rinnalle.
Mediavalinta ratkaisee
Sepän mukaan mediasuunnittelussa entistä tärkeämmäksi tulee pääsy ihmisen alitajuntaan, koska ostospäätöksistä 90 prosenttia tapahtuu tiedostamattoman alueella.
Esimerkiksi töiden, lapsien ja kodinaskareiden välillä juoksevan kiireisen äidin ostopäätöksen laukaisemisessa ratkaisevinta on se, missä mielentilassa äiti ottaa mainostajan viestin vastaan. Lasten riehuessa takapenkillä tuskin mikään viesti saa kovin positiivisia merkityksiä alitajunnassa.
Vizeum on tutkinut, minkälaisiin kulutustottumuksiin ja mielikuviin brändit yhdistetään. Samanlaisen tutkimuksen se teki myös 250:stä eri mediasta, jotta mainostaja löytäisi muun muassa tv-ohjelmista tai nettisivuista vastinparin itse tuotteesta saaduille mielikuville.
Sepän mukaan enemmän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että kuluttaja suhtautuu mainostajan valitsemaan mainospaikkaan samoin kuin brändiin.
- Juuri oikeantyyppinen media mahdollistaa sen, että kuluttaja päästää brändin mieleensä.
Vizeum Finlandin tutkimuksen kansainvälisessä vertailussa ilmeni, että isoista megabrändeistä ajatellaan hyvin samalla tavalla eri maissa.
Tutkimuksen valossa uudenlaisen markkinointihaasteen eteen joutuisi esimerkiksi Nordea, joka muissa Pohjoismaissa yhdistetään kontrolliin, kun taas Suomessa yhteisöllisyyteen.

18 maan tutkimus
Kansainvälinen mediatoimistoketju Vizeum toteutti tutkimuksensa 18 maassa Euroopassa ja Aasiassa, joissa kahden vuoden aikana haastateltiin 72 000 ihmistä 1 500 tuotemerkkiin liittyvästä kulutuskäyttäytymisestä.
Mediatoimisto Vizeum Finlandin kuluttajien motivaatiotutkimus valmistui kesäkuun alussa.
Vizeum teki 4 000 haastattelua ja kävi lävitse 160 brändiä 16 eri tuoteryhmästä sekä 250 medianimikettä kuudesta eri mediaryhmästä.
Vizeumin tutkimus perustuu belgialaisen Censydiam-instituutin tutkimukseen, jossa ostomotivaation tekijät on jaettu kahdeksaan ulottuvuuteen: nautintoon, yhdessäoloon, yhteisöllisyyteen, turvallisuuteen, kontrolliin, tunnustukseen, valtaan ja elinvoimaisuuteen.
Vizeum kuuluu Aegis-konserniin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












