Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hakee markkinointikieltoa

Saunalahti syyttää Tele Finlandia asiakkaidensa ahdistelusta

Saunalahden Panu Lehti kertoo olevansa häkeltynyt Tele Finlandin toiminnasta.

21.7.2005 16:08 Saunalahti sanoo Tele Finlandin soittelevan järjestelmällisesti matkapuhelinasiakkailleen ja levittävän harhaanjohtavaa tietoa liittymiä napsiakseen. Saunalahti on asian myötä aloittanut internetissä kampanjan, jossa se tarjoaa asiakkailleen palkkiota vihjeitä vastaan, joissa kerrotaan Tele Finlandin "ahdistelevasta telemarkkinoinnista". Palkkiona on kymmenen euron edestä puheaikaa.

Tele Finland on Saunalahden mukaan todennut, että jotkut Saunalahden liittymät lakkaavat toimimasta. Liittymien hintojen on myös väitetty nousevan kuuluvuuden huonontuessa. Lisäksi Saunalahtea syytetään palvelutason laskusta jatkossa ja siitä, ettei se ole laskenut vanhojen asiakkaidensa hintoja.

Panu Lehti pöyristyi

Saunalahden liiketoimintajohtaja Panu Lehti kertoo, että telemarkkinoijat ovat myös väittäneet Saunalahden olevan menossa konkurssiin.

- Tähän asti Tele Finlandista on kerrottu, että kyse on ollut yksittäisten telemarkkinointia harrastavien jälleenmyyjien työntekijöiden virheellisestä tiedosta. Mutta, jos päivässä keräämme asiakkailtamme reilu sata ilmoitusta, joiden sanomat ovat keskenään hyvin samanlaisia, niin silloin ei voi puhua yksittäisen työntekijän vahingosta, vaan ohjeistetusta ja neuvotusta toimintamallista, Lehti teroittaa.

Panu Lehti on toiminut telealalla reilut kymmenen vuotta, eikä muista ikinä törmänneensä näin selviin asiattomuuksiin yhdenkään toimijan osalta, vaikka alalla on kovaa pelattukin. Tele Finlandin käytöstä hän kuvaa sanalla "pöyristyttävä".

- Mutta joka tapauksessa Tele Finlandin markkinointi ei näy ollenkaan myynnissämme tai asiakasvaihtuvuudessamme, Lehti kuittaa.

Lehden mukaan esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja televisiossa on esiintynyt Tele Finlandin mainoksia, joissa on muun muassa luvatta käytetty Saunalahden tavaramerkkiä sekä esitetty vääriä tietoa hinnoista.
Markkinaoikeudelle jätetään tänään hakemus, jossa Tele Finlandille haetaan väliaikaista markkinointikieltoa.

Tele Finland: "faktat ovat tukenamme"

- Saunalahden väitteet ovat perättömiä ja olemme sen heillekin kertoneet. Meillä on telemarkkinointia tekevillemme yrityksille tarkka ohjeistus, emmekä käytä Saunalahden väittämiä argumentteja, tyrmää Tele Finlandin kaupallinen johtaja Saku Keskitalo.

Lisäksi Keskitalon mukaan syytös tavaramerkin väärinkäytöstä mainonnassa on naurettava. Keskitalo kiistää myös Panu Lehden toteamuksen, jonka mukaan Saunalahdelle olisi kerrottu yksittäisten työntekijöiden syyllistyneen virhetiedon jakeluun.

- Meillä on meneillään markkinointikampanja, jossa puhuttelemme suoraan Saunalahden asiakkaita ja kerromme, että Saunalahti on irtisanonut virtuaaliverkkosopimuksensa Sonera Mobile Networksin kanssa, jonka johdosta usean Saunalahden asiakkaan verkko vaihtuu. Käsityksemme mukaan Soneran verkko on ollut Saunalahden asiakkaille tärkeä ostopäätöksen kriteeri, Keskitalo taustoittaa. Tele Finland on TeliaSonera Finlandin omistama.

Keskitalon mukaan Saunalahti on itsekin mainostanut, että asiakas voi itse päättää, mistä verkosta toimii. Nythän se ei enää ole samalla lailla mahdollista kuin aiemmin, hän huomauttaa. - Haluamme turvata asiakkaille mahdollisuuden jatkaa halvoilla hinnoilla Soneran verkko-operaattorin verkossa.

Keskitalo korostaa Tele Finlandin noudattavan kaikessa toiminnassaan lainsäädäntöä ja määräyksiä. - Meillä on hyvin tarkka ohjeistus siitä, mitä myyjämme saavat sanoa. Saunalahden esittämät väittämät eivät kuulu toimintaperiaatteisiimme. Faktat ovat meidän tukenamme.

"Käynnissä on joukkopako"

Myös Keskitalo käyttää sanaa "pöyristyttävä" kommentoidessaan hintoja, joita lukuisat Saunalahden asiakkaat hänen mukaansa maksavat liittymistään.

Kaiken kaikkiaan koko jupakan taustalla on Keskitalon mielestä Saunalahden mahdollisesti kasvanut asiakasvaihtuvuus, mikä on saanut sen ryhtymään "epätoivoisiin toimenpiteisiin". Keskitalo ei niele Panu Lehden arviota siitä, ettei Saunalahti ole menettänyt asian tiimoilta asiakkaita tai, ettei Tele Finland ole hyötynyt asiakasmäärissä.

- Asiakassiirtymä Saunalahdesta Tele Finlandiin on kiihtynyt markkinointitoimenpiteidemme johdosta, käynnissä on joukkopako Tele Finlandille. Tele Finland on ollut jo muutoinkin Suomen nopeimmin kasvava matkapuhelinoperaattori tänä vuonna. Lisäksi Saunalahti on myöntänyt Tele Finlandille käydyssä kirjeenvaihdossa, että Tele Finlandin kampanja on heikentänyt Saunalahden palveluiden kysyntää. Ihmettelen, miten Saunalahdella on tässä asiassa kaksi päinvastaista kantaa yhtä aikaa.

Saunalahden antamia esimerkkejä vastaanotetuista asiakaspalautteista liittyen Tele Finlandin yhteydenottoihin:

"Minulle kerrottiin että Saunalahden liittymät lakkaavat toimimasta elokuun lopussa."

"Elisan verkko on heikompi kuin Soneran, sim-korttien vaihtorumba alkaa syksyllä, kun yrityskauppa viedään loppuun, ja hinnoitteluun tulee muutoksia Saunalahdella."

"Puhelun aikana mainittiin, että Saunalahti lopettaisi lähiaikoina toimintansa."

"Minulle soitettiin Tele Finlandista ja kerrottiin, että Saunalahden liittymäni lopettaa toimintansa, koska yhtiö irtisanoi Soneran sopimuksen."

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.