Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensimmäisellä vuosipuoliskolla ostettiin 180 miljoonaa kappaletta

Lailliset biisilataukset kolminkertaistuivat

22.7.2005 10:56 Musiikkia imuroitiin maksullisilta sivustoilta 180 miljoonan kappaleen edestä vuoden alkupuoliskolla. Alan kansainvälisen kattojärjestön mukaan koko maailman kattava luku on kolminkertainen verrattuna viime vuoden tammi-kesäkuuhun.

International Federation of Phonographic Industriesin mukaan laajakaistan yleistyminen on kiihdyttänyt verkon musiikkimyyntiä. Laiton biisienvaihto kasvoi alkuvuonna kuitenkin vain kolme prosenttia eli 30 miljoonan kappaleen verran, mikä Ifpin mukaan on merkki valistuksen perille menosta.

Esimerkiksi useampi kuin joka kolmas tiedostonvaihtaja Yhdysvalloissa ja Britanniassa sanoi lopettaneensa musiikin vaihdon juuri oikeustoimien pelossa, Ifpi kertoo BBC:n mukaan.

Vuoden 2003 syyskuusta lukien on 12 maassa pantu vireille yhteensä 14 227 oikeusjuttua musiikinjakajia vastaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.