Tositarina 8: Kiinnityspultit unohtuivat satelliitista
NOAA-N Primen kaatuminen maksoi 135 miljoonaa.
30.7.2005 08:00 Sääsatelliittia asentanut teknikkoryhmä ei havainnut 24 kiinnityspultin puuttumista Lockheed Martinin tehtailla syyskuussa 2003. Hetken kuluttua tapahtunut satelliitin kääntö lienee yksi tarkimmin tutkittuja työvaiheita, sillä sen vahingot olivat - 135 miljoonaa dollaria.
Teknikkoryhmä ilmottautui aamuvuoroon syyskuun kuudes päivä vuonna 2003 Lockheed Martinin tehtailla Sunnyvalessa Kaliforniassa. Kulunvalvonta kertoi, että ensimmäiset saapuivat paikalle kello 6.06 ja viimeiset kello 6.13 Länsirannikon aikaa.
Teknikoilla oli lauantai-aamuna työsarkana NOAA-N Primeksi kutsuttu satelliitti. Lockheed Martin rakensi NOAA-N Primeä Yhdysvaltain kansalliselle säävalvontavirastolle NOAA:lle ja avaruusvirasto NASA valvoi rakennustöitä. Satelliitti on viimeinen sarjassaan ja se on tarkoitus laukaista avaruuteen Vandenbergin lentotukikohdasta Kaliforniasta vuonna 2007.
Satelliitin käyttötarkoitus on samantyyppinen kuin muunkin NOAA-sarjan, kerätä tietoa maapallon sääoloista ja kehittää tietokantaa, jolla säänmuodostukseen vaikuttavien tekijöiden perusteella voidaan ennustaa muutoksia säätiloissa.
NOAA-sarjan satelliitit ovat viitisen metriä korkeita ja painavat 1500-2000 kiloa. NOAA-N Primen hinnaksi oli arvioitu 239 miljoonaa dollaria. Kalliin huipputekniikan asentaminen vaatii lukemattomia työvaiheita, joiden aikana laitetta tarvitsee käännellä useisiin eri asentoihin.
Kokenein puuttui joukosta
Lauantai-aamun teknikkoryhmän koostumus oli epätavallinen. Joukosta puuttui kokenein johtava teknikko, sillä hänellä oli ollut kiistaa työnantajan kanssa edellisenä päivänä. Kokenut teknikko oli jättäytynyt pois vastalauseena parin edellisen päivän hosumiselle aikatauluissa ja myöhäiselle päätöksenteolle työvaiheissa.
Paikalla ollut ryhmä oli pätevää, monet heistä olivat liikutelleet satelliittia kymmeniä kertoja. He eivät olleet kuitenkaan työskennelleet yhdessä kovinkaan paljon. Testiä johtava insinööri halusi saada asian nopeasti päätökseen, sillä hän oli suunnitellut perheensä kanssa iltapäiväpiknikkiä. Urakkana oli irroittaa satelliitin rungosta Microwave Humidity Sounder (MHS) -niminen instrumentti ja korvata se uudella. Tätä tarkoitusta varten pystyasennossa ollutta satelliittia piti ensin kääntää ja sitten saattaa se vaakasuoraan asentoon. Kääntäminen on rutiinitoimenpide ja se tapahtuu kiinnitysalustaa liikuttamalla. Tyhjät pultinreiätPuoli seitsemän aikaan ryhmää johtava teknikko toi kiinnitysalustan varastotilasta ja valmisteli sen käyttöönottoa varten. Valmistelun hyväksyivät sekä operaatiosta vastaava testi-insinööri, tekninen valvoja sekä johtava teknikko itse. - Alustassa näkyy tyhjiä pultinreikiä, tekninen valvoja huomautti ennen toimenpiteen alkua. Kiireessä kommentti jäi huomiotta, testiä johtava insinööri kuten muutkaan eivät olleet kiinnostuneita ja työ jatkui. Hieman ennen seitsemää satelliitti oli nostettu alustalle ja sen liikuttaminen alkoi. Viisitoista yli seitsemän satelliitti oli käännetty pystyssä 180 astetta ja sen kallistaminen vaakasuoraan alkoi. Kun satelliitti oli kallistunut noin 13 astetta, se romahti lattialle metrin korkeudelta. Valvoja ryntäsi ilmoittamaanTekninen valvoja ryntäsi kertomaan asiasta kello 7.28 ns. I&T-valvojalle, joka oli toisessa osassa kokoonpanohallia. Kun selvisi, ettei kukaan ole loukkaantunut, muodostettiin hätäryhmä, joka alkoi toimia nopeasti. Hätäryhmä esti maassa makaavan satelliitin pyörimisen, alkoi tyhjentää sen akkuja ja laskea painetta pois sen propulsiojärjestelmästä. Urakka kesti kauan, sillä satelliitin lähelle ei voinut mennä, ennenkuin akut olivat täysin tyhjentyneet ja paine laskenut. Satelliitti joutui olemaan kaksi viikkoa viikkoa kumollaan asennushallin lattialla, ennenkuin se voitiin korjata ryhdikkäämpään asentoon ja aloittaa vaurioiden tarkka tutkimus. Lockheed Martinille ja sen työntekijöille lattialla viikkoja makaava satelliittiromu teki asian entistä nolommaksi.
Kolme päivää onnettomuuden jälkeen NASAn hallintopäällikkö Ghassem Asrar määräsi tutkintalautakunnan muodostettavaksi. Lautakunnan piti paitsi tutkia onnettomuuden syyt, myös tarkastella voimassa olevia turvamääräyksiä. Lautakunta alkoi haastatella Lockheedin työntekijöitä ja asiantuntijoita, tutkia työohjeita ja käsikirjoja sekä raportteja vastaavista, aikaisemmista työvaiheista. Työ sisälsi myös laitetestauksia. Tähtäimessä oli muodostaa tarkka kuva työn suunnittelusta ja toteutuksesta ja tietenkin siitä, mikä meni pieleen. Haastetteluissa selvisi pulttien puuttumisen syy. Kaksi päivää aikaisemmin toinen asentajaryhmä oli ottanut kaikki alustan 24 kiinnityspulttia pois erästä työvaihetta tehdessään eikä ollut kirjoittanut asiaa raporttiin. Valvojat tekivät työnsä huonostiPerusteelliset tutkimukset kestivät vuoden verran. Lautakunta julkaisi raporttinsa lokakuussa 2004. Pääsyyn kantoi paikalla ollut asennusryhmä, etenkin sen vetäjät. Vastuussa ollut testi-insinööri ei ollut henkilökohtaisesti tarkastanut, että pultit olivat paikallaan, vaan luottanut edellisen ryhmän raporttiin. Edellinen asennusryhmä ei ollut kirjannut pulttien poistamista ja viemistä varastohuoneeseen. Teknikot olivat puhdistaneet kiinnityskohdan alkoholilla, mutta eivät sittenkään kiinnittäneet huomiota tyhjiin reikiin. Samoin virheen olivat tehneet paikalla ollut tuotepäällikkö ja johtava teknikko, jotka kuittasivat työvaiheet tehdyiksi ilman tarkastusta. Tällainen kuittaaminen ilman tarkastusta paljastui sitäpaitsi yleiseksi käytännöksi. Testi-insinööri sekä paikalla olleet muut vastuuhenkilöt eivät olleet valvoneet teknikkoryhmän työskentelyä , ja ryhmän koordinointi oli heikkoa. Myöskään paikalla olleet hallituksen edustajat eivät olleet täyttäneet kaikkia valvontatehtäviään. NOAA-N Primestä vaurioitui kaatumisessa pääyksikkö sekä kaksi instrumenttia. Niiden korjaamiseen arvioitiin tarvittavan 135 miljoonaa dollaria. Samaan aikaan tutkimusraportin julkaisemisen kanssa satelliitin tilaaja NOAA ja valmistaja Lockheed Martin ilmoittivat päässeensä sopimukseen satelliitin korjaustöistä. Lockheed Martin lupasi käyttää kaikki projektin tuomat voitot laitteen korjaukseen ja veloittaa NOAA:lta ainostaan kulut. Lockheed Martin sanoi rankaisseensa onnettomuuteen syyllisiä, muttei kertonut, jäivätkö he yhtiön palvelukseen. NOAA-N Primen edeltäjä, NOAA-N, laukaistiin avaruuteen toukokuussa 2005 ja se ristittiin perinteen mukaan uudelleen radalle päästyään. Siitä tuli NOAA-18. Kovan onnen NOAA-N Prime on jälleen aikataulussa, se on tarkoitus laukaista avaruuteen vuonna 2007.
Tositarinoista kertova kesäsarja päättyy.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












