Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Analoginen radio tulee kännykän perusvarusteeksi

Nokia kasvaa maailman suurimmaksi radiokauppiaaksi

Kiss FM otti ensimmäisenä käyttöön Visual Radion.

4.8.2005 11:17 Nokian Visual Radio -konseptista vastaava Reidar Wasenius ennustaa yhtiön myyneen ensi vuoden loppuun mennessä yli sata miljoonaa visuaalisella radiolla varustettua kännykkää.

- Ensi vuoden loppuun mennessä Nokia on maailman suurin FM-radioiden myyjä. Laitamme entistä enemmän tavallista analogista radiota kännyköihimme, ennustaa markkinointipäällikkö Reidar Wasenius.

Visual Radio löytyy jatkossa yhä useammasta Nokian kännykkämallista.
Toistaiseksi konsepti on käytössä Suomessa Kiss FM:llä ja Yhdysvalloissa Infinity Broadcastingin radioasemilla. Kiss FM on tarjonnut yhdessä Soneran kanssa visuaalista lähetystä matkapuhelimiin viime maaliskuusta.

Visual Radion pääidea on vuorovaikutteisuus.

- Radio on aina ollut kaikkein vuorovaikutteisin kaikista medioista, itsekin radiotoimittajana toiminut Reidar Wasenius kertoi Taloussanomille Media & Message -tapahtumassa Jyväskylässä.

- Visual Radion paluukanavan ansiosta mediatalo näkee heti esimerkiksi, kuinka paljon katselijoita tai kuuntelijoita jollakin ohjelmalla on.

Kiss FM:n Visual Radio näyttää kulloinkin soivasta kappaleesta nimen ja kuvan lisäksi myös tietoa esimerkiksi artisteista, albumeista ja keikoista. Kuuntelija voi osallistua kyselyihin ja äänestyksiin, ostaa soittoääniä ja taustakuvia kännykällä.

Toistaiseksi Visual Radio toimii Nokia 7710, 3230, 6230i -puhelimissa.

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.