Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jo kaksi kolmannesta liikenteestä videotiedostoja

Video valtaa vertaisverkkoja

12.8.2005 10:59 Videotiedostojen osuus internetin vertaisverkkojen liikenteestä on noussut jo lähes kahteen kolmannekseen.

Liikennettä analysoivan CacheLogicin mukaan eDonkey-palvelu on kaikista suosituin videoiden vaihtajien keskuudessa. BitTorrent sen sijaan vajosi videoissa yhä useampien käyttäessä verkkoa muiden kuin video- tai äänitiedostojen jakoon.

CacheLogic tutki liikennettä eDonkeyn ja BitTorrentin lisäksi Gnutellan ja FastTrackin osalta 48 tunnin ajan, BBC kertoo.

Yhtiö veikkaa BitTorrentissa siirrettävän nykyisin aiempaa enemmän laillista tavaraa, mikä taasen voi johtua Yhdysvaltain elokuvateollisuuden viime aikaisista oikeustoimista BitTorrent-sivustoja vastaan.

Yksi yllättävä tulos yhtiön mukaan on, että 12,3 prosenttia vertaisverkkojen tiedostoista oli ogg-päätteisiä. Kyseinen musiikkiformaatti on avoin sekä vapaa patenteista ja rojalteista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Conformiq lähtee länteen kolmella miljoonalla

10.02.2009 Suomalainen ohjelmistojen testausautomaatiotuotteiden kehittäjä Conformiq Oy on saanut kolmen miljoonan euron pääomasijoituksen Nexit Ventures Oy:n johtamalla rahoituskierroksella. Mukana on myös Suomen Teollisuussijoitus Oy amerikkalaisten yksityissijoittajien lisäksi.

.