Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Iskelmämusiikki lisääntyy Radio Suomessa

Yle ei karsi maakuntaradioverkostoa

19.8.2005 13:17 YLE Radio Suomi ei supista maakuntaradioidensa lukumäärää, vaan kaikki 20 maakuntaradiota jatkavat yhtiön mukaan toimintaansa.

Ylen mukaan asemien kehittäminen painottuu jatkossa tuotantotavan muutokseen ja musiikkiprofiilin tarkentamiseen. Samalla maakunnallista ja alueellista uutistarjontaa lisätään. Niiden tuotantotapaa ja tehtäväkuvia yhtenäistetään ja päivittäistuotannossa siirrytään aikaisempaa tuottajakeskeisempään työskentelyyn.

Radio Suomen musiikkiprofiilia kehitetään nykyistä kotimaisempaan suuntaan mm. lisäämällä kotimaisen iskelmämusiikin osuutta, listaillaan tiedotteessa.

Maakuntaradioiden kehittämistä käsiteltiin tänään Helsingissä pidetyssä Radio Suomen suunnittelukokouksessa. Ylen säästöjen on ounasteltu iskevän juuri maakuntaradioihin.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia

28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.

.