Google ei näytä pornoa
Googlen kuvahaulla ei kannata pornokuvia etsiä.
1.9.2005 13:44 Googlen suodattimet sensuroivat pornomateriaalia sisältäviä sivuja ja kuvia. Googlen sensuurikriteereitä ei tiedä kukaan muu kuin yhtiö itse.
– Googlella on kuvahaussa käytössä automaattinen adult-filtteri. Suodatin on mahdollista saada pois päältä, jolloin linkit näkyvät, mutta silti niihin ei pääse Googlen kautta. Google tallentaa tiedot kuitenkin omaan välimuistiinsa, joihin käyttäjä voi päästä käsiksi, selvittää Total Managementin toimitusjohtaja Risto Poutiainen.
Total Management myy hakukoneoptimointia asiakkailleen. Eli käytännössä asiakas ostaa hakusanoja, esimerkiksi "?lentoliput pariisiin"?. Sen jälkeen näihin sanoihin perustuvissa hauissa asiakas näkyy paremmin Googlessa ja MSN Searchissä.
– Kukaan muu kuin Google ei tiedä, mitä he suodattavat. Google vaihtaa algoritmeja ja suodattimia jatkuvasti eikä kukaan valvo Googlea. Se on yksityinen yritys, joka voi päättää, mitä se ottaa tietokantaansa, Poutiainen valottaa.
Googlea korjaa hakuja pyynnöstä
Henkilöllä tai yrityksellä, joka ei näy Googlessa tai näkyy väärässä yhteydessä voi pyytää hakukoneyhtiötä korjaamaan hakua.
– Meille ja suoraan Googlelle tulee pyyntöjä valtavasti. Esimerkiksi eräs suomalainen yksityisihminen oli hiljattain linkki lapsipornosivulle. Joku amerikkalainen taho oli napannut hänen nimensä newsgroupista.
Poutiainen suhtautuu internetin sisällön kieltämiseen kaksijakoisesti.
– Sensurointi on hyvin vaarallista yhteiskunnallisesti. Tällaisen säännöstön pitää olla hyvin tarkka.
Total Managementin liikevaihto on kasvanut Poutiaisen mukaan kuluvana vuonna yli 700 prosenttia ja henkilömäärä kasvanut neljästä kuuteentoista.
– Googlen käyttö on lisääntynyt entisestään tiedonhaussa. Se on oma media, joka korvaa esimerkiksi yrityshakemistot.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Avoin normi
10.02.2009 Sosiaaliset mediat muuttavat ihmisten käytöstä ja yhteisöjen normeja.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia 12:00
- Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa 13:31
- » Taloussanomat.fi













