Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Edelläkävijöitä ja jälkeenjääneitä

SITA: lentoalalla syntymässä ict-kuilu

2.9.2005 08:13 Tuoreen lentoalan ict-tutkimuksen mukaan alalle voi olla syntymässä kuilu, joka erottaa edistynyttä tekniikkaa käyttävät ja jälkeenjääneet. Vaikka sähköisten lippujen myynti kasvaa vakaasti, neljännes yhtiöistä myy viiden vuoden kuluttuakin valtaosan lipuista perinteisellä tavalla.

Lentoalan ict-ratkaisuja kehittävä SITAn Airline IT Trends Survey -tutkimuksen mukaan tietotekniikan käytössä on syviä alueellisia eroja.

Aasian ja Tyynenmeren alueen lentoyhtiöt käyttävät ict:hen tuloihinsa nähden saman verran - kaksi prosenttia - kuin kahtena viime vuonna. Sijoitukset ovat kuitenkin kasvaneet, sillä matkustajamäärän kasvettua viime vuonna lähes kymmenyksen myös yhtiöiden tulot ovat kasvaneet. Matkustajamäärien kasvu on saanut yhtiöt lisäämään koneisiinsa muun muassa Internet- ja sähköpostipalveluita.

Pohjoisamerikkalaisten it-budjetti suhteessa tuloihin on kutistunut viime vuoden 1,9 prosentista 1,4 prosenttiin ja alemmas kuin muilla alueilla. SITAn mukaan vähentymistä selittää se, ett Pohjois-Amerikan tiukka kilpailu syö lentoyhtiöiden voittoja ja samalla mahdollisuuksia sijoittaa ict:hen.

Euroopan lentoalaa ict on tutkimuksen mukaan auttanut kutistamaan kustannuksiaan. Esimerkiksi sähköiset liput ja itsepalvelukioskit tuovat säästöjä. Euroopan lentoyhtiöiden joukossa on kuitenkin sekä ict-edelläkävijöitä että jälkeenjääneitä: 29 prosenttia yhtiöistä käyttää yhä vain paperilippuja, vaikka IATA on ponnistellut saadakseen sähköiset liput kaikille vuoden 2007 loppuun mennessä.

E-lippujen myynti kiihtyy

Tutkimuksen mukaan edistyneimmät lentoyhtiöt käyttävät sähköisten lippujen ja itsepalvelukioskien lisäksi muun muassa ip-tekniikoita ja langattomia tekniikoita. Euroopan ja Pohjois-Amerikan yhtiöistä 20 prosentin lentokoneista kuitenkin puuttuu ip-valmius vuoden 2007 lopullakin. SITA väittää niiden yritysten jäävän ict-edelläkävijöiden jalkoihin.

Tutkimus kertoo myös, että 70 prosenttia maailman lentoyhtiöistä myy sähköisiä lippuja Internetin kautta, ja niiden osuus kaikista myydyistä lipuista on 30 prosenttia, eli 11 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.

68 prosenttia uskoo myyvänsä yli puolet lipuista sähköisinä vuoden 2007 loppuun mennessä. Neljännes lentoyhtiöistä ei kuitenkaan usko myyvänsä enemmistöä lipuistaan Internetin kautta viiden vuoden kuluttua tai sen jälkeenkään.

60 prosenttia aikoo käyttää viivakoodeilla varustettuja tarkistuskortteja, jotka voi tulostaa kotona tai toimistossa, vuoden 2007 loppuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

.