Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Microsoftin entinen työntekijä todistaa

Ballmer: "Minä vittu tapan Googlen"

5.9.2005 14:56 Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer raivostui Googlen palvelukseen loikanneen ex-microsoftilaisen mukaan pahemman kerran, kun hän kuuli tämän suunnitelmista.

Värikkäänä persoonana tunnetun Ballmerin raivonpurkaus käy ilmi perjantaina julkaistuista oikeusasiakirjoista, CNET News.com kertoo.

Valaehtoisen lausunnon on antanut Googlen kelkkaan viime vuonna hypännyt Mark Lucovsky. Asiakirjat ovat osa oikeusjuttua, jossa Microsoft yrittää estää toista entistä johtajaansa siirtymästä Googlen palvelukseen.

Lucovskyn mukaan hän kertoi Ballmerille työpaikanvaihdosta marraskuussa 2004.

- Joissain vaiheessa keskustelua Herra Ballmer sanoi: 'Älä vain sano, että se on Google', Lucovsky kertoo. Myöntävä vastaus sai Ballmerin raivon valtaan.

- Siinä vaiheessa Herra Ballmer otti tuolinsa ja heitti sen huoneen poikki osuen pöytään.

Sen jälkeen Ballmer aloitti Googlen toimitusjohtajan Eric Schmidtin sadattelun, Lucovsky sanoo lausunnossaan.

- Minä vittu hautaan sen kaverin, olen tehnyt sen ennenkin, ja voin tehdä sen uudestaan. Minä vittu tapan Googlen.

Eric Schmidt on aiemmin työskennellyt Microsoftin kilpailijalla Sun Microsystemsillä sekä toiminut toisen kilpakumppanin ohjelmistoyhtiö Novelin toimitusjohtajana, CNET News.com muistuttaa.

Ballmerin myöhään perjantaina antaman lausunnon mukaan Lucovskyn kuvaus keskustelun kulusta ei ole tarkka.

Perjantaina julkaistut oikeusasiakirjat asettavat myös Googlen leiriin pyrkivän Kai-Fu Leen arveluttavaan valoon. Niiden mukaan Microsoftin Pekingin tutkimuskeskuksen johtaja leveili Googlen Schmidtille lähettämässään sähköpostiviestissä työskennelleensä erittäin lähellä Googlea olevien työtehtävien parissa.

Google vastustaa Microsoftin oikeudelta hakemaa työkieltoa muun muassa sillä, ettei Lee työskentelisi missään Microsoftille haitallisessa tehtävässä.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Nokia Siemens sulkee Espoon-tehtaan

10.02.2009 Nokia Siemens Networks sulkee tehtaansa Espoossa ja irtisanoo 559 työntekijää.

.