Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Olisivat käännyttäneet radikaaleja pois tuhotöistä

Britit aikoivat soluttaa agentteja terroriryhmiin internetin kautta

5.9.2005 07:01 Brittien tiedustelupalvelu suunnitteli soluttaa omaa väkeään terroristiryhmiin internetin kautta. Hanke kuitenkin kaatui poliittiseen vastustukseen.

The Observer-lehden saamien tietojen mukaan agenttien oli tarkoitus soluttautua terroristijärjestöihin internetin kautta. Heidän oli tarkoitus voittaa terroristien luottamus tekeytymällä radikaaleiksi islaminuskoisiksi ja levittää Lännen vastaista propagandaa.

Lehden mukaan Britannian ulkoministeriön tiedustelupäällikkö William Ehrman ehdotti huhtikuussa 2004 valmistuneessa muistiossa uutta tapaa terrorisminvastaisessa taistelussa.

Hänen mukaansa radikaalit islamilaisryhmät tuskin kuuntelevat tavanomaisia ehdotuksia esimerkiksi Lähi-Idän rauhanprosessista.

– He saattavat kuitenkin ottaa huomioon uskonnollissävytteisiä perusteluita pyhästä sodasta, Ehrman perusteli. Tällä tavoin heitä voitaisiin käännyttää pois terroriteoista.

Observer haastatteli nimeltä mainitsematonta entistä ministeriä, joka kritisoi suunnitelmaa. Hänen mukaansa tarvitaan enemmän kuin se, että islamille etsitään "?hyväksyttävät kasvot"?. Entinen ministeri vaati vahvaa poliittista sitoutumista asiaan.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.